Sivun toiminnot

Muita uutisia

Lauri22_Page_02_Image_0003.jpg
Lauri22_Page_02_Image_0002.jpg
  • Vantaankosken seurakuntaneuvosto on päättänyt, että Martinristin seurakuntakeskuksen alttaritaulu toteutetaan Janine Rewellin ehdotuksen pohjalta. Taideteollisessa korkeakoulussa opiskeleva Rewell on esittänyt suunnitelman kolmiulotteisesta alttariteoksesta, jossa perinteinen lasimaalaustyyli yhdistyy moderniin geometriseen ja kolmiulotteiseen muotokieleen.
  • Hakunilan seurakunnan kirkkoherra Reijo Liimatainen on valittu Helsingin hiippakunnan pappisasessoriksi heinäkuun alusta vuoden 2010 kesäkuun loppuun. Pappisasessori on tuomiokapitulin määräaikainen jäsen, jonka hiippakunnan papisto valitsee kolmeksi vuodeksi.
  • Vantaan käräjäoikeus jätti rankaisematta Kaivokselan kirkon ja Jehovan todistajien valtakunnansalin polttaneen 25-vuotiaan miehen. Oikeuden mukaan mies oli syyntakeeton.
  • Piispa Eero Huovinen vihki viime sunnuntaina Helsingin tuomiokirkossa 14 uutta pappia. Joukossa olivat Vantaan seurakuntien kirkkovaltuutettu ja Rekolan seurakuntaneuvoston jäsen Sanna Heikurinen ja Tikkurilan seurakuntaneuvoston jäsen Jussi Junni. Heikurinen toimii Rekolan seurakunnan osa-aikaisena pappina 3.6.–31.7., Junni helsinkiläisen Meilahden seurakunnan pappina.
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...