Sivun toiminnot

Seurakuntien juhannusjuhla

Seurakuntien perinteistä juhannusjuhlaa vietetään Kuntokallion kurssikeskuksessa Sipoossa. Ilta alkaa kahvitarjoilulla ja lipunnostolla. Juhlan ohjelmassa on luvassa Tikkurilan kanttoreiden Iina Katilan ja Maija Maltelan musisointia. He myös laulattavat kesäisiä yhteislauluja. Musiikkiryhmä Pulputinpannu tuo terveiset Tampereelta laululeikkien ja tarinoiden kera. Lapsille on oma puuhapaikka. Halutessaan voi paistaa makkaraa, kiertää luontopolkua tai hiljentyä kappelissa. Kokko roihahtaa liekkeihin kello 20.45.

Juhlan hinta (kuljetus ja kahvitarjoilu) on 5 euroa, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Makkaraa myydään yhdellä eurolla kappale. Paluukuljetukset lähtevät Kuntokalliosta noin klo 21.30.

Juhannus on Johannes Kastajan syntymäpäivä. Sitä vietetään 20.–26. kesäkuuta välisenä lauantaina. Vuoteen 1954 asti juhlaa vietettiin sen alkuperäisenä päivänä 24.6. Johannes Kastajan syntymäpäivä on sijoitettu ajankohtaan, joka on kuusi kuukautta ennen joulua.

Johannes Kastajan päivä tunnetaan jo 300-luvulta. Kirkkoisä Augustinus viittasi Johannes Kastajan sanoihin "hänen (Jeesuksen) on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi" ja yhdisti ne kesäpäivän ja talvipäivän seisauksiin. Päivät alkavat lyhetä Johanneksen juhlan jälkeen, mutta Jeesuksen syntymästä valo alkaa jälleen lisääntyä.

Juhannusjuhla pe 22.6. klo 18–21.30 Kuntokallion kurssikeskuksessa Sipoossa

Bussireitit:

Hakunila

Pyhän Annan lastenkirkko klo 17 — Hakunilantie — Hakunilan kirkko klo 17.10 — Vaaralan kirkko — Maratontie — Rajakyläntie — Länsimäen kirkko klo 17.30

Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon 18.6. mennessä p. 830 6500.

Hämeenkylä

Hämeenkylän kirkko klo 16.45 — Askisto (Hirsikujan päätepysäkki) — Variston palvelutalon pysäkki — Pähkinärinne (ostoskeskuksen pysäkki) — Linnainen (päätepysäkki) — Hämevaara (Veitsitien liikenneympyrän pysäkki) — Rajatorpan ostoskeskuksen pysäkki

Ei etukäteisilmoittautumista.

Korso

Bussi 1: Korson kirkko klo 17 — Mikkolan Shell

Bussi 2: Vallinoja (Varpusenkujan elintarvikekioski) klo 17 — Kulomäen srk-koti (Kulotie 5) Mikkola — Nikinmäki (Surviaisenkuja)

Ilmoittautuminen 20.6. mennessä kirkkoherranvirastoon p. 830 6550 tai Nina Tapiolle p. 050 540 9782.

Rekola

Päiväkummun Valintatalo (Laurintie 84) klo 17 — Laurintie — Rekolantie (kirkon vastapäinen pysäkki) — Peijaksentie — Laurantie — Havukosken Valintatalo (Et. Rastitie 5) — Peijaksentie — Kytötie — Koivukylän keskusta (Alepan pysäkki) — Koivukylän puistotie — Haapatie — Kuntokallio

Ilmoittautuminen 18.6. mennessä kirkkoherranvirastoon p. 830 6700.

Tikkurila

Bussi 1: Ilolan seurakuntatalo (Soittajankuja 1) klo 17 — Ristipuron seurakuntakoti (Simonkyläntie 11 A) klo 17.05 — Malminiityn kerhohuone (Malminiityntie 16 B) klo 17.15 — Tikkurilan kirkko (Asematie 12) klo 17.30

Bussi 2: Ylästön seurakuntatalo (Lehtikummuntie 2) klo 17 — Pakkalan oppimis- ja informaatiotalo Point (Hagelstamintie 1) klo 17.15 — Pyhän Laurin kirkko (Kirkkotie 45) klo 17.30

Ei etukäteisilmoittautumista.

Vantaankoski

Bussi 1: Myyrmäen kirkko klo 17.15

Bussi 2: Kaivokselan kääntöpaikka klo 17 — Kaivokselan kirkko klo 17.05 — Myyrmäen asema klo 17.10 — Myyrmäen kirkko klo 17.20

Bussi 3: Martinkeskus (uimahallin puoleinen pysäkki) klo 17 — Vantaanlaakso (ostarin pysäkki) klo 17.10 — Vantaanpuisto (ostarin pysäkki) klo 17.15 — Kivistön kirkko klo 17.25 — Kivistöstä Riipiläntietä Seutulaan ja Reunaan kaikki pysäkit

Ei etukäteisilmoittautumista.

kuva Ismo Pekkarinen/Kuvakotimaa
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...