Luin ala-asteajan Ystäväni-kirjaa. Kaverini olivat kirjoittaneet kirjan sivuille muun muassa eläimen, josta pitivät ja kaikkein eniten ihailemansa henkilön. Viimeiselle riville oli pyydetty vielä kirjoittamaan oma hartain toive. Kolme kavereistani oli kertonut toivovansa lisää rahaa. Lottovoitto oli kirjoitettu suurin tikkukirjaimin.

Jos sama kysymys esitettäisiin vastaantuleville ihmisille nyt kadulla, voisi toive olla samansuuntainen. Usein ajattelee, että elämä olisi niin paljon helpompaa ja mielekkäämpää, jos minulla olisi enemmän rahaa käytettävänäni tai ainakin tukku seteleitä pankkitilillä pahan päivän varalle tallennettuna.

Monen toivojan kohdalla elämä varmaan osittain olisikin helpompaa, mikäli toive toteutuisi. Saarnaaja ei kiellä meitä haluamasta maallista mammonaa ja helpompaa elämää. Pikemminkin hän muistuttaa meitä siitä, että käyttäisimme varamme ja omaisuutemme oikein itsemme ja lähimmäistemme hyväksi. Saarnaaja kehottaa meitä nauttimaan siitä, mitä meillä on, ilman että aina tavoittelisimme lisää.

Maanpäälliset aarteet ovat katoavaisia. On kuitenkin olemassa yksi aarre, jota kannattaa tavoitella. Se ei katoa, sillä Kristus lahjoittaa sen meille. Hartaiden toiveiden listalla kirkkaimpana loistaa unelma iankaikkisesta elämästä.

Ensi sunnuntai on 2. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Katoavat ja katoamattomat aarteet. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 49:6–10, 16–21, Saarn. 5:9–14 tai Dan. 5:1–9, 13–17, 25–30, 1. Joh. 4:16–21 ja Luuk. 16:19–31.