Huonontunut kuulo, kipeä olkapää, sydänoireita, painajaisunia. Ei, kyseessä ei ole kotilääkärikirja, vaan heinäveteläisen eläkeläisdiakonissan Milja Issakaisen kirjoittama rakkaustarina Ihmisen ikävä (Arkki 2007).

Päiväkirjamuotoon kirjoitettu ja omakohtaisen oloinen tarina alkaa siitä, kun iäkäs maanviljelijä vastaa eläkkeellä olevan diakonissan kirjeenvaihtoilmoitukseen. Yhteydenotto on tosin viipynyt, sillä mies on joutunut välillä sairaalaan. 67-vuotias nainen on elänyt ikänsä yksin, 66-vuotias mies on leski.

Puhelimessa mies antaa itsestään luotettavan kuvan. Hänen meriittejään on muun muassa kirkkokuorosta saatu vuosimerkki. Nainen alkaa haaveilla pääsystä miehen perheeseen uusmummoksi.

Sitten vaihdetaankin jo valokuvia ja sydämenhoito-ohjeita. Tapaamisten järjestelyjä vaikeuttaa se, että mieheltä on sairauden vuoksi kielletty autolla ajo. Naiselle on enemmän henkisiä esteitä. Hän pelkää, epäilee, ikävöi ja odottaa kuin rakastunut teini konsanaan, onhan syntyvä suhde hänelle ensimmäinen.

Mutta häitä kohti mennään vääjäämättä.

Kirjassa on paljon lämpimiä halauksia ja suukkoja. Rukoustakin on paljon, mutta ei seksiä. Kerran kauppareissulla nainen tosin — ostaessaan sievät kävelykengät ja sukkia arkeen ja juhlaan — vilkuilee alusvaateosastoakin, muttei sitten viitsi ryhtyä niin suureen työhön kuin sovittamiseen.