Aluksne on pikkukaupunki noin 200 kilometriä Latvian pääkaupungista Riikasta koilliseen. Viron ja Venäjän rajoille ei ole pitkä matka. Asukkaita on virallisesti runsaat 9000, mutta käytännössä noin 1000 vähemmän. Nykylatvialaiseen todellisuuteen kuuluu, että monet ovat lähteneet ulkomaille töihin.

Kaupungissa toimii myös pieni luterilainen seurakunta. Sen kirkkoherra, pastori Atis Grinbergs, seisoo Vantaan seurakuntien kurssikeskuksen laiturilla Kuntokalliossa. Entinen näyttelijä sanoo, ettei osaa olla luontevasti kuvassa, koska kamerakurssi jäi käymättä, ja perustelee sillä ilveilyään kameran edessä.

— Eilen kävin heittämässä talviturkin veteen. Se oli kylmää, mutta ei niin kylmää kuin luulin, hän kertoo.

Seurakunta alkoi kasvaa

Grinbergs, 37, hänen vaimonsa Anzelika ja kaksi seurakuntalaista ovat Suomessa tutustumassa Vantaaseen. Samalla he osallistuvat Turun kirkkopäiville.

— Vantaan seurakuntayhtymä on Aluksnen ystävyysseurakunta. Olemme vuodesta 1991 saaneet Vantaalta tukea sekä taloudellisesti että hengellisesti. Me puolestamme rukoilemme vantaalaisten puolesta messussa joka sunnuntai, kertoo latvialaispappi.

Grinbergs on ollut Aluksnen pappi vajaat neljä vuotta. Lisäksi hän toimii läheisen Liepnan seurakunnan pappina.

Aluksnen edellisen, seurakuntaa omapäisesti eikä kovin luterilaisesti vetäneen papin aikana moni seurakuntalainen jätti kirkon, mutta nyt suunta on muuttunut.

— Kun tulin Aluksneen, aikuisia seurakuntalaisia oli 170. Nyt heitä on 265 ja lisäksi noin 90 lasta. Moni etsii elämäänsä pysyviä elämänarvoja ja löytää tiensä kirkolle. Konfirmoitavien suurin ryhmä ovat 30–50-vuotiaat.

Myös taloudellisesti seurakunnan olot ovat parantuneet, sillä kommunistivallan kukistumisen jälkeen palautettu omaisuus on saatu tuottamaan. Sillä maksetaan papin palkka, mutta ei vielä korjata 1700-luvun lopulta olevaa kirkkoa. Se pääsi pahasti rapistumaan neuvostovallan aikana, mutta säilyi seurakunnalla.

Grinbergsin vaimo Anzelika toimii osan vuotta seurakunnan Raamattumuseon työntekijänä. Se on Aluksnen ylpeys, koska siellä on Raamatun latviaksi kääntäneen Ernst Glückin käännös 1600-luvulta.

Grinbergs on ollut pappi vain hiukan kauemmin kuin hän on asunut Aluksnessa. Sitä ennen hän toimi maallikkoevankelistana viidessä seurakunnassa samalla, kun vielä opiskeli papiksi.

— Ennen kuin minusta tuli pappi, opiskelin näyttelijäksi ja toimin yksityisessä teatteriryhmässä. Nyt olen iloinen siitä, että ryhmä hajosi. Boheemielämä olisi ollut minulle tuhoisaa.

Armeija oli kova koulu

Näyttelijän koulutuksesta on Grinbergsin mukaan hyötyä papin työssä. Hän osaa panna koko persoonsa likoon puhuessaan ja tekee — "toivon mukaan" — itsensä paremmin ymmärrettäväksi. Pääsiäisyön messussa, jossa oli erityisen pitkiä laulu- ja tekstiosuuksia, ääni kesti, koska Grinbergs on opiskellut sen käyttöä.

Teatteri on Grinbergsille osa elämänpolkua, joka on tuonut hänet tähän pisteeseen.

— Minun polkuuni kuuluu myös pari vuotta varusmiehenä neuvostoarmeijassa Liettuassa. Se oli kovaa aikaa, mutta en vaihtaisi sitäkään pois. Opin siellä, miten rumaa elämä voi olla ja miten paha itse pystyn olemaan.

Grinbergsin mukaan kipeän totuuden omasta pimeästä puolestaan voi oivaltaa myös lukemalla Raamattua. Siellä kerrotaan, ettei maailmassa ole yhtään täysin puhdasta, hyvää ja synnitöntä ihmistä.

— Siksi tarvitsemme Jeesusta. Itse tosin oivalsin Jeesuksen merkityksen vasta pappisseminaarin toisella vuosikurssilla. Luin englanninkielisestä saarnakokoelmasta tarinan miehestä, joka kysyi Jeesukselta, miten paljon tämä häntä rakastaa. Vastaukseksi Jeesus levitti kätensä ja kuoli ristille.

Kertomus aiheuttaa Grimbergsissä vieläkin vilunväreitä.

— Se oli piste pitkälle kääntymykselleni, joka alkoi siitä, kun sain lahjaksi Raamatun. Tuon matkan varrella tarvittiin myös vaimoani. Kun minä pilkkasin hänen uskoaan, hän kävi messussa ja rukoili puolestani.

Atis Grinbergs kävi Vantaalla, osallistui Turun kirkkopäiville ja palasi Latviaan su 27.5.