Kirkko on karismaattinen
Piispat julkaisivat helluntaitervehdyksen, jossa otetaan kantaa siihen, miten Pyhä Henki toimii kirkossa. Piispojen linjausta voi pitää historiallisena, sillä siinä pohditaan myös sitä, millainen karismaattisuus sopii luterilaisen kirkon sisälle.
Kannanoton ydin on siinä, että kirkkoa ei olisi ilman Jumalan Pyhää Henkeä eli kirkko on syvimmältä olemukseltaan karismaattinen yhteisö. Kristillisen kirkon syntymäpäivä on helluntai, jolloin Pyhä Henki antoi apostoleille rohkeuden astua esiin ja julistaa sanomaa Jeesuksesta kaikilla kielillä kaikille kansoille. Pyhän Hengen toiminta ei kuitenkaan loppunut kaksituhatta vuotta sitten, vaan juuri hengessään Jumala on läsnä ja luo uutta elämää kirkkoonsa ja kristittyihin. Pyhä Henki toimii kasteessa ja ehtoollisessa, auttaa ymmärtämään Raamatun sanaa ja on lohduttaja ja tuki vaikeuksissa.
Pyhän Hengen toiminta näkyy siis piispojen mukaan kirkossa paljon syvemmin kuin vain erityisissä armolahjoissa eli karismoissa, joita karismaattinen kristillisyys pitää esillä. Karismaattinen liike on laajentunut myös vanhojen kirkkokuntien sisälle ja on maailmalla nopeimmin kasvava kristillisyyden muoto. Suomessa karismaattisuutta on viime aikoina voimakkaasti korostanut Nokian herätys, jonka johtajan Markku Koiviston pappisoikeudet Tampereen tuomiokapituli hiljattain peruutti puoleksi vuodeksi.
Piispojen linjaus on ajankohtainen tämän kiistan vuoksi. Piispat haluavat nyt korostaa, että terveelle, seurakuntaa rakentavalle karismaattisuudelle on tilaa kirkon sisällä. Kokemuksellinen kristillisyys sopii kirkkoon, kunhan parantumisilloista ja erilaisista hengellisistä ilmiöistä ei tehdä uskon mittaria ja aleta jakaa ihmisiä a- ja b-luokan kristittyihin. Kirkon vanhoissakin herätysliikkeissä on varsinkin niiden alkuaikoina esiintynyt karismaattisia ilmiöitä, mutta niistä ei ole tehty pääasiaa.
Profetoimiset ja kielilläpuhumiset ovat vain pieni osa armolahjoja, muistuttavat piispat. Arkiset lahjat, jotka vahvistavat uskoa, ovat yhtä arvokkaita. Toiminnan arviointikriteerit kerrotaan Raamatussa. Paavalin mukaan Pyhän Hengen vaikutus näkyy siellä, missä rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä saavat sijaa. Jos niistä ei ole havaintoa, on Pyhä Henki kaukana.

