"Mul o uus. / Sil o kauniimpi ääni / ja sitä kehtaa näyttää kavereillekki. / Mää tykkä silitel sitä / ja aamul herätä viärest. / Mää osti uure puhelimen."

Länsimurteet ovat nyt suosiossa, kiitos runoilija Heli Laaksosen, jonka tekstejä on saatavissa niin perinteisinä kuin äänikirjoina. Toisen kirjansa Kipiä Kaipuust (Minerva 2007) on julkaissut myös turkulainen Karoliina Koskinen, puutalossa ilman kissaa ja miestä asuva citysinkku.

Koskisen runot ovat hauskoja kuvauksia miehen kaipuusta ja kauhistuksesta. Runoilija odottaa rakkautta saapuvaksi, mutta mies on samalla myös painajainen, joka jättää vessassa pöntönreunukset ylös ja kulkee äidin valitsemissa silmälaseissa. Mutta jos on hyvä mies kierroksessa, saattaa kriittisen citysinkunkin huulille nousta keskellä yötä pieni hymy tai ainakin kissamainen virnistys.

Vaikka runoissa haaveillaan parisuhteesta, runojen nainen on tyytyväinen omaan elämäänsä. Iloiseksi voi runoilijan mukaan tulla myös juomalla kotona nojatuolissa "pari lasii kuaharii" ja venyttelemällä sen jälkeen niin, että katselee maailmaa ylösalaisin. "Hiukka hianon näköst", vakuuttaa Koskinen.