Uusi ilme tuunaamalla
Tuunaus on tapa tehdä esineistä ikiomia ja yksilöllisiä. Tuunata voi vaikkapa rippiraamatun.
Automaailmasta lähtenyt tuunaus eli tuotteiden personointi on tuoreimpia suomenkielen uudissanoja. Muokatessaan vaikkapa Raamattunsa ulkonäköä persoonallisemmaksi nuoret eivät enää askartele, he tuunaavat.
Kristillinen nuortenlehti Fleim avasi keväällä verkkosivut, jotka esittelevät tuunattuja Raamattuja. Ystävävänpäivänä aloittaneella PimpMyBible.com-sivustolla jätetään hyvästit massatuotteille.
Fleimin mukaan maalia, tusseja, kangasta, liimaa, rautalankaa ja muita tarvikkeita käyttäen Raamattujen kansista voidaan tehdä persoonallisia. Sivuston ideana on, että kuka tahansa voi lähettää tuunaamastaan Raamatusta kuvan muiden arvioitavaksi.
Tuunauskampanjalle ovat näkyvyyttä tuoneet muutamat julkkikset, jotka ovat innostuneet Raamatun kansien koristelemisesta. Hanoi Rocks -yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä Andy McCoy tuunasi Raamatun taideharrastuksensa tuomalla varmuudella. Vaatesuunnittelija Paola Suhosta inspiroi kesän vaatemallisto ja YleX:n aamusta tutut radiojuontajat Ile (Ilkka Uusivuori) ja Marja (Marja Hintikka) innostuivat tuunaamaan Raamattunsa suoraan lähetykseen.
Kirkkopäivillä Raamatut uuteen uskoon
Valtakunnallisilla Kirkkopäivillä viime viikonloppuna osa kävijöistä laittoi Raamattunsa uuteen uskoon.
Nuortenlehti Fleimin hengaustilassa kirkkopäivävierailla oli mahdollisuus askarrella Raamatun kansiin oma persoonallinen ilme. Hengaustilaan oli valmiiksi varattu tuunausvälineet, mutta Raamatut osallistujien piti tuoda itse. Fleimin tiimiläisen Hanna Korpijärven mukaan työpaja oli suosittu.
— Enimmäkseen täällä on käynyt rippikoulu- ja isosikäisiä nuoria, mutta muutama varttuneempi herrasmieskin on käynyt tuunaamassa Raamattunsa.
Korpijärven mukaan tuunaus on myös ollut ihmisille tuttu termi.
— Kenellekään ei ole tarvinnut selittää, mitä täällä tehdään.
Elina Koskisen, Jessica Lindgrenin ja Erika Lindgrenin mielestä askarteleminen tuntui aluksi vaikealta, mutta persoonallisen näköiseen lopputulokseen he olivat tyytyväisiä.
— Tuunaaminen onnistui. Oli kivaa, että rippiraamatuista tuli oman näköiset, tytöt vakuuttivat.
Tv-sarja nosti "pimppauksen" pinnalle
Fleimin lanseeraama PimpMyBible.com-sivusto on saanut vaikutteensa amerikkalaisesta Pimp My Ride -ohjelmasta. Suomalaisetkin ovat päässeet musiikkitv:n välityksellä seuraamaan tätä vuonna 2004 alkanutta tosielämäsarjaa.
Amerikkalaisräppäri Xzibitin isännöimän ohjelman jokaisessa jaksossa vanha ruosteensyömä autonromu stailataan uusiksi. Lopuksi auton omistaja saapuu autokorjaamolle ihastelemaan uutta maalipintaa, kromattuja vanteita ja auton sisätiloista pursuavaa tekniikkaa.
Musiikkitelevisio toteutti suosikkisarjasta myöhemmin omat versiot brittiyleisölle (Pimp My Ride UK) ja Keski-Eurooppaan (Pimp My Ride International). Muutkin kanavat ovat toteuttaneet saman tapaisia ohjelmia ja alkuperäinen nimi Pimp My Ride monine muunnelmineen on jäänyt elämään osaksi populaarikulttuuria. Ehkä tulevaisuudessa "pimppauksesta" tuleekin osa nykykieltämme tuunauksen (engl. tuning) ja kustomoinnin (engl. custom) ohella.
Yhdistä uuden ilmeen saanut Raamattu ja sen tuunaaja
(Vastaus: Andy McCoy nro 3, Paola Suhonen nro 1, Ile nro 2, Marja nro 4.)

