Metsän kirkko pohjoisessa,

ikiaikaisessa metsässä,

kulkija istahtanut kaatuneelle kelolle.

Tuuli huokaa ikipetäjissä ja kynttiläkuusissa,

kelot narahtelevat toisiaan vasten.

Mustuneet palokorot puiden tyvessä,

jäkälämättäät punertuvat puolukoista,

ruskan värit mustikanlehdillä,

varvikoissa ja tunturin rinteillä.

Jäkälä verhoaa tunturin lakeja

kuin niillä olisi lunta.

Kuukkeli lehahtelee puusta toiseen,

ruskan värit leiskuvat istujan silmissä.

Kuinka kauan tämä saa olla, tämä alkurauha,

tämä metson, teeren ja riekon, kuukkelin ja karhun koti.

Kiitokset sielusta ja sydämestä kaikille ystäville, työtovereille, kanssakulkijoille ja rukoilijoille, minua muistaneille, jotka teitte helatorstain lähtömessusta unohtumattoman juhlan!