Sivun toiminnot

Tilaa erilaisille näkemyksille

Hämmennän tässä minäkin naispappeuskeskustelun kuumaa keitosta. Kerron muutaman omakohtaisen kokemuksen.

Olen seurakuntaillassa. Kyynelet valuvat vesiputouksen tavoin. Saan hoitoa vuosia sitten sattuneeseen tapahtumaan, joka traumaattisena muistona on seurannut minua jossain taustalla yli kymmenen vuoden ajan.

Kyseisen seurakuntaillan puhujavieras tulkitsee käskyjä. Erityisesti kahdeksannen käskyn sisällön selitys on minulle sillä hetkellä hoitavaa voidetta syvään haavaan. Illan jälkeen tunnen vapautuneeni vuosien taakasta, joka on jossain taustalla painanut mieltäni.

Toisen kerran olen erään järjestön jumalanpalveluksessa. Astelen ehtoolliselle. Saarna on nostanut kipeitä asioita lapsuuden perhesuhteista, vaikka puhe ei niitä varsinaisesti käsitellytkään. Ehtoollispöydässä nousevat syvältä parantavat kyyneleet. Sanan parrasvalot ovat tuoneet esiin asioita, jotka olen tiennyt olleen olemassa, mutta jotka olen työntänyt syrjään. Kyyneleet saavat nyt hoitaa haavojani.

Olen muulloinkin itkenyt kirkon penkissä, mutta nämä kaksi tapahtumaa ovat jääneet erityisesti mieleeni. Molemmat saarnamiehet kuuluvat niihin, jotka haluavat olla uskollisia Jumalan sanalle ja tulkitsevat sitä niin, että naispappeus ei ole sen mukaista.

Kuuntelimme äskettäin pienpiirissä radiosta raamattutunnin. Se oli lämmin ja hoitava.

En tuntenut puhujaa, joten päätin hakea netistä lisätietoa. Hänestä löytyikin haastattelu. Kyseessä oli vasta valmistumassa oleva teologi. Eräässä sivulauseessa haastateltava toteaa, ettei tiedä vielä mihin valmistumisen jälkeen päätyy, mutta mainitsee, että pappisvirkaan liittyvät kysymykset näyttävät sulkevat häneltä ovet evankelisluterilaisen kirkon työhön. Sääli!

Joku viisas on sanonut, että vaikka olen eri mieltä asiasta, puolustan viimeiseen saakka oikeuttasi ilmaista oma mielipiteesi. Itse naispuolisena henkilönä olen hämilläni naispappeuskysymyksen äärellä. Ei ole mahdotonta, että itsekin toimisin tulevaisuudessa pappina. Kuitenkin toivon sydämestäni, että myös näille edellä kuvaamilleni saarnamiehille löytyisi tilaa Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta.

Ilosanoman koskettama
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...