Sivun toiminnot

Rekolan paimenpojan jalanjäljissä

"Selkä kyyryssä kohti uusia tappioita." Näin totesi ystäväni tekstiviestissään: lohduttavan humoristisesti ja samalla niin syvän puhuttelevasti. Tappio kasvattaa, tuplatappio ehkä vielä enemmän. Kahden aika vaativan vaalin jälkeen sitä mies kyselee, että kannattiko jättää väitöskirjan tekeminen taka-alalle, valvoa öitä netin äärellä, uhrata perheen aikaa viran hakuun. En tiedä.

Tahdon kiittää tukiryhmääni innokkaasta ja sitoutuneesta kannustuksesta ja rohkaisusta, työstä ja tuesta. Kiitos kaikille äänestäjille. Kiitos Mikko Matikaiselle reilusta ja rehdistä vaaliprosessista. Iloitsin avoimesta, kunnioittavasta ja seurakuntaa rakentavasta yhteydestä.

70 vuotta sitten kolme maailmanennätystä tehnyt EM-kultamitalisti Taisto Mäki toi Rekolan maailman kartalle. "Rekolan paimenpoika" juoksi joka päivä työpaikaltaan Katajanokalta kotiin Rekolaan. Pitkäjänteinen työ juoksun parissa kannatti: voittojen ja ennätysten lisäksi hän alitti ensimmäisenä puolen tunnin haamurajan 10 000 metrillä.

Määrätietoista, pitkäjänteistä ja kärsivällistä työotetta tarvitsee myös tuleva Rekolan paimen, seurakunnan uusi kirkkoherra. Hän tarvitsee seurakunnan tukea ja sparrausta, rukousta ja yhteistä vastuunkantamista. Siunausta sinulle Mikko. Voimia ja jaksamista työhösi. Muista pitää huolta itsestäsi ja perheestäsi. Pitäkää te rekolalaiset hyvää huolta paimenestanne!

Minä jätän kirkkoherrakisat muutamaksi vuodeksi. Ehkä kolmas kerta toden sanoo. Jos Luoja suo ja ääniä piisaa.

Hans Tuominen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...