Koko perheen luontopaketti
Luonnossa voi liikkua ihaillen, oppien ja hiljentyen.
Kasvit kannattaa tuntea
Bo Mossberg ja Lennart Stenberg: Maastokasvio. Tammi 2007.
Yli kaksikiloisesta Suuresta Pohjolan kasviosta on tehty maastoretkille tarkoitettu käsikirjaversio Maastokasvio, jossa on perustiedot ja kuvat yli 1000 kasvilajista. Kirja on käännös ruotsalaisesta alkuteoksesta, mutta suurin osa siinä esitellyistä kasveista löytyy myös Suomen luonnosta ja levinneisyystiedot on paikallistettu.
Kirjan kuvittaja Bo Mossberg on piirtänyt kasveja yli 30 vuoden ajan, esittelytekstit laatinut Lennart Stenberg puolestaan on Tukholman luonnontieteellisen keskusmuseon biologi. Asiantuntemusta ei siis puutu. Kuriositeettina mainittakoon, että kirjan kannessa on mitta kasvien lehtien ja kukanosien mittaamiseksi.
Menneinä vuosikymmeninä kouluissa kerättiin kasvikansioita. Siinä hommassa Maastokasvio olisi ollut suureksi avuksi. Vaikka tällaista pakkoa ei enää olekaan, niin ainakin tärkeimpien kasvien tuntemus auttaa saamaan luontoretkistä enemmän irti. Siihen tarkoitukseen kirja on hyvä hankinta.
Maustekasveja ja luonnonlääkintää
Ulla ja Pertti Salo: Hyvinvointia luonnosta. Yrtit ja luonnonkasvit läheltä ja kaukaa. Minerva 2007.
Jos kasvien käyttö mausteina ja luonnonlääkkeinä kiinnostaa, Ulla ja Pertti Salon Hyvinvointia luonnosta on oivallinen hankinta. Tosin silloin kannattaa muistaa kirjan kannessa oleva varoitus: kirja ei ole lääketieteellinen ohjekirja ja monilla siinä esitellyillä kasveilla on myös haittavaikutuksia, ainakin allergisille.
Mielenkiintoinen yksityiskohta kirjassa on maustekasvina käytetty iisoppi, jonka nimi on Raamatusta tuttu. Esimerkiksi Psalmissa 51:9 todetaan: "Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta valkeammaksi." Myös arabialaisten ja roomalaisten puhtaana ja pyhänä pitämä kasvi on ilmeisesti kuitenkin eri kuin pohjan perukoillakin kasvava iisoppi. Molempien nimi tulee kuitenkin hepreankielen sanasta ezop, joka tarkoittaa hyväntuoksuista.
Iisoppia on kirjan mukaan käytetty myös piristeenä pitkiä saarnoja kuunneltaessa.
Eläimiä ja niiden jälkiä
Kari Koski: Vaarin eläinkirja. Otava 2007.
Innokas luonnossa liikkuja Kari Koski on antanut kameransa räpsyä kotimökkinsä ympäristössä, metsissä, kaupunkiluonnossa ja eläintarhoissa. Tulos näkyy alun perin omille lapsenlapsille tehdyssä Vaarin eläinkirjassa.
Kuvien lisäksi kirjassa on kertomuksia Kosken kohtaamista eläimistä ja perustietoa niiden elintavoista ja mitoista. Myös eläinten jäljet ja kallot esitellään. Niistä voi olla hyötyä metsässä liikkuessa. Kirja on antoisaa luettavaa sekä lasten kanssa että itsekseen lasten jo mentyä unten maille.
Tarinoita ja tietoa metsän asukeista
Suvi Vanhanen ja Laila Nevakivi: Lapsen oma luontokirja. Minerva 2007.
Suvi Vanhasen ja Laila Nevakiven piirroskuvitus sekä metsänhaltijan kertomukset tekevät Lapsen omasta luontokirjasta sopivan iltasatukirjan 4–9-vuotiaille. Samalla kirjassa on kuitenkin yllättävän paljon tietoa, joka avaa myös aikuiselle uusia näkökulmia luontoon.
Kirjassa kerrotaan esimerkiksi, että metsän karikkeessa elää paranvoi-niminen limasieni, joka ei ole kasvi, eläin eikä oikeastaan sienikään, ja että puron pohjalta löytyvä jokihelmisimpukka eli raakku voi olla jopa satavuotias.
Ekologista hartautta
Jukka Nevala: Vihreä rukouskirja. Arkki 2007.
Ekoteologiaa on pohdittu muutamassa kirjassa, mutta Hämeenkylän kirkkoherran Jukka Nevalan Vihreä rukouskirja taitaa olla ensimmäinen suomalainen ekologinen hartauskirja. Kirja on painettu uusiopaperille.
Vantaan läntisimmän seurakunnan uusi kirkkoherra kertoo olleensa pienestä pitäen kiinnostunut luonnossa liikkumisesta. Usein mukana on kulkenut myös kamera, ja kirjan kuvat ovatkin hänen itsensä ottamia.
Lyhyissä teksteissä tuodaan esille luomakunnan kauneutta, mutta muistutetaan samalla siitä, että maapallon tulevaisuus on uhattuna ihmisen vuoksi. Nevala kannustaa tekemään valintoja kestävän kehityksen puolesta.
"Niukkuuden keskellä on säästettävä. Se on olosuhteiden pakko. Runsauden keskellä on opittava säästämään. Huomista varten, kaiken luonnon rajallisuuden vuoksi", kirjoittaa Nevala ja toteaa, että ainoastaan Jumalan armo ja rakkaus ihmistä kohtaan on rajaton ja jatkuvasti uudistuva voima elämässä.
Teksteihin liittyy raamatunkohtia ja lyhyitä rukouksia. Kirja sopii sisältönsä puolesta hyvin luontoretkelle mukaan otettavaksi. Tosin tätä tarkoitusta varten kirjan kokoa olisi kannattanut vielä miettiä. Pokkariversio kulkisi mukavammin repussa ja sopisi vaikka takin taskuun.

