Sivun toiminnot

Mallia sedästä

"Hänhän pilaa koko elokuvan! Miksi hän näyttelee tuolla tavalla? Mitä hän oikein puuhaa kädellään? Onko roolihahmo täysin homoseksuaali?" Jos elokuvayhtiön edustajat kuvailevat pääosan esittäjää näin, kyseessä lienee epäonnistut elokuva.

Erikoisista elokuvarooleistaan tunnettu Johnny Depp on kuitenkin päässyt merirosvokapteeni Jack Sparrow’n roolissa "pilaamaan" jo kolme Pirates of the Caribbean -elokuvaa. Tuorein niistä, Maailman laidalla, sai Suomessa ensi-iltansa 23.5. Koko perheen merirosvoseikkailut ovat olleet Deppin uran suurin yleisö- ja kassamenestys.

Peruskurssin näyttelemiseen Depp sai sedältään, joka oli saarnamies. Brian J. Robb kertoo kirjassaan Johnny Depp — Kapinallinen (Minerva 2007), että nuori Depp istui usein seurakunnan joukossa seuraamassa setänsä esitystä. Hän tarkkaili, millaisia tekniikoita setä käytti vakuuttaakseen seurakunnan ja millaisilla tempuilla hän piti sen mielenkiintoa yllä.

Sedän oppien lisäksi Depp tarvitsi Jack Sparrow’n hahmon rakentamiseen myös suomalaista tietotaitoa. "Jo alkuvaiheessa keksin, että kapteeni Jack on käräyttänyt aivonsa Karibian polttavassa helteessä, joten vietin paljon aikaa saunassani", Depp on kuvaillut valmistautumistaan.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...