Tehdyt toimenpiteet

Eettinen sijoittaminen vaatii seurantaa

Vantaan seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston viime viikolla hyväksymissä sijoitustoiminnan ohjeissa puhutaan eettisestä sijoittamisesta, jonka tavoitteena on "kohtuullinen tuotto eettisesti hyväksyttävissä kohteissa". Käytännössä eettinen sijoittaminen ei ole niin helppoa kuin periaatteiden kirjaaminen paperille.

Ennen vuotta 2003 Vantaan seurakunnilla oli hyviä vuosia, jolloin verotuloja kertyi enemmän kuin toimintaan ja rakennushankkeisiin kului rahaa. Näitä säästöjä on vielä jäljellä 5,5 miljoonaa euroa.

— Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meillä on kassassa noin kahden kuukauden toimintaan riittävät varat. Se, että seurakunnilla on säästöjä, on veronmaksajien etu. Jos seurakunnat tekisivät tappiota, toimintaa pitäisi karsia tai veroja korottaa, selvittää Vantaan seurakuntien talouspäällikkö Pasi Perander.

Seurakuntien sijoitustoiminnan perusperiaate on, että rahoja ei hukata kankkulan kaivoon. Säästöjä pitää hoitaa taloudellisesti eli niin, että niistä saadaan tuottoa. Riski on hajautettu niin, että varoista 30 prosenttia sijoitetaan rahastojen kautta koti- ja ulkomaisiin osakkeisiin ja 70 prosenttia korkomarkkinoille. Seurakuntien rahojen sijoittamisesta vastaavat käytännössä varainhoitajat eli Nordea ja Evli-pankki.

Kohtuullisen tuoton lisäksi seurakunnat haluavat, että rahat sijoitetaan eettisesti. Uusien sijoitustoiminnan ohjeiden mukaan huomioon pitäisi ottaa ainakin ihmisoikeudet, ympäristöasiat ja yritysten hyvä hallintotapa eli toiminta lakien ja asetusten mukaisesti.

— Jos firma käyttää lapsityövoimaa, se rikkoo eettisiä periaatteita. Eivätkä seurakunnat voi sijoittaa varojaan esimerkiksi pornoteollisuuteen. Meillä on tällä hetkellä varoja kahdeksassa osake- ja kahdeksassa korkorahastossa. Niiden käytännön seurannassa on pakko luottaa varainhoitajiin. Mutta sijoitusten raportointia pitää ilman muuta lisätä, kun näihin asioihin halutaan vaikuttaa, myöntää Perander.

YK:lla on minimisäännöt yrityksille

Nordean sijoitusjohtaja Mikael Fastin mukaan rahastojen kautta tapahtuvien osakesijoitusten eettisyyden valvontaan on tällä hetkellä kaksi tapaa. Ensimmäinen on, että rahasto välttää niitä yrityksiä, jotka toimivat "klassisilla epäeettisinä pidetyillä toimialoilla" eli joiden liikevaihdosta aseet, tupakka, alkoholi, seksibisnes tai uhkapeli tuovat huomattavan osan.

— Toinen, mielestäni parempi vaihtoehto, on karsia pois yrityksiä, jotka rikkovat YK:n hyväksymiä normeja yritysten käyttäytymisestä. Niihin sisältyy muun muassa se, että yritykset eivät saa käyttää lapsityövoimaa, eivät myy myrkkyjä ilman varoitustekstejä eivätkä irtisano työntekijöitä, jotka haluavat järjestäytyä.

Fastin mukaan suurin ongelma yritysten toiminnassa on, miten ne käyttäytyvät kehitysmaissa. YK:n minimisäännöillä pyritään vaikuttamaan tähän ja ne ovat sovellettavissa monenlaisille toimialoille.

— Nordeassa käydään keskustelua siitä, että ulottaisimme lähiaikoina YK-normit rahastoihimme. Se on sekä eettisiä periaatteita haluavien sijoittajien että pankin oma etu. Emme mekään halua niin sanotusti roistoja osakesalkkuumme, sanoo Fast.

— Eettisten normien seuraaminen on joka tapauksessa iso työ. Me olemme ostaneet palvelun kansainväliseltä yhtiöltä nimeltä Ethics, joka tekee seurantaa päätyökseen, selvittää Fast.

Kirkon ohjeissa korostetaan positiivista sijoittamista eli sijoittamista toimialoille, jotka ovat erityisen eettisiä, kuten ympäristötekniikkaan. Jos tämäntapaista sijoittamista halutaan rahastojen kautta lisätä, se vaatii Fastin mukaan "katalysaattorin" eli esimerkiksi kirkon, ay-liikkeen ja eläkerahastojen yhteistä aktiivisuutta.

— Itse arvelen, että siihen menee vielä vuosia. Normisääntely on kuitenkin jo askel eteenpäin, sanoo Fast.

Pauli Juusela
kuva Stephen Chernin/Ap/Lehtikuva
Blogeissa nyt
» Pelinappulat 18.02.2010
Kaikki...
Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun numeroon 020 071 000.

Lehden voi myös tilata osoitteellisena Vantaalle 20 euron ja muualle Suomeen 30 euron vuosihintaan, lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä