Äiti, miks meijän pitää kuolla?" Kuusivuotias poikani katsoo kysyvästi minua, leuka värähtäen. Lähimenneisyydessä meidän perheessä on kokemukset isomummun viimeisistä päivistä ja isopapan hautajaiset. Tuttavaperheestämme kuoli rekankuljettaja-isä liikenneonnettomuudessa ja pienet lapset jäivät ihmettelemään, miksi isä ei tule kotiin.

Huokaisen ja mietin, mitä ihmettä vastaisin. Mieluiten olisin miettimättä koko asiaa. Poika ei kuitenkaan luovuta ja tyydy pikaiseen vastaukseeni, vaan palaa kuoleman aihepiiriin yhä uudelleen ja uudelleen ja yleensä hetkellä, jolloin olen aivan valmistautumaton miettimään itsellenikin vaikeaa asiaa.

Elämän rajallisuuden kanssa joutuu väkisinkin kohdakkain sairauksien, vanhenemisen ja kuoleman yhteydessä. Elämällä on alku ja sillä on myös loppu, vaikka miten kovasti yritän sulkea ajatuksen jonnekin lähes ulottumattomiin. Ahdistavalta tuntuu ajatus kaiken loppumisesta kuolemaan. Mutta mistä tiedän, että taivas, josta lapsena kuulin, on oikeasti olemassa?

Tulevan sunnuntain raamatunteksteissä puhutaan Pyhän Hengen odotuksesta. Pyhä Henki luo yhteyden taivaaseen astuneen Herran ja meidän ihmisten välille. Sytytän kynttilän ja katson sen rauhallista liekkiä. Ajattelen joskus epäilevän Tuomaan lailla ja toisinaan olen kuin Jeesuksen kieltävä Pietari, siksi pyydän virren 120 sanoin: "Käy, Pyhä Henki luokseni, sytytä kylmä mieleni, lämmitä sydämeni."

Ensi sunnuntai on 6. sunnuntai pääsiäisestä. Sen aihe on Pyhän Hengen odotus. Alttarilla on valkoinen liina ja neljä kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 27:1–3, 7–9, Jes. 44:1–5, Room. 8:12–17 ja Joh. 15:26–16:4.