Miten tulla toimeen, kun paikalla ei ole Mestaria, joka koko ajan opastaa oppiensa mukaan?

Johanneksen evankeliumin lopussa on Jeesuksen pitkä jäähyväispuhe. Siinä hän evästää oppilaitaan elämään sen jälkeen, kun hän on jättänyt heidät ja palannut "Isänsä tykö".

"Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen", Jeesus toteaa arvoituksellisesti. Kyse on hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, jäähyväisistä ja jälleennäkemisestä, poismenosta ja paluusta, murheesta ja ilosta, lohduttomuudesta ja lohdun tuojasta.

Jeesus kertoo menevänsä lähettäjänsä luokse ja lähettävänsä heille Puolustajan, Hengen, joka kirkastaa heille sen, mistä on kysymys. Opetuslapset eivät ymmärrä. He ovat hämmentyneitä ja heidän mielensä on täynnä kipeitä kysymyksiä.

Jeesuksen jäähyväispuheessa kerrotaan etukäteen, mitä opetuslapset tulevat kokemaan. Se on kirjoitettu myös meitä varten, niin että voisimme löytää siitä omat kokemuksemme.

Miten elää, kun opettaja on poissa? Miten tulla toimeen ilman häntä? Miten oppia näkemään hänet, ilman että voi nähdä häntä edessään? Miten olla hänen ohjauksessaan, ilman että hän kulkee vierellä kädestä pitäen?

Miten hän voisi tulla sisäiseksi todellisuudeksi ja voimaksi? Miten usko voisi muuttua sisältä pulppuavaksi elämän virraksi?

Mestarin pitää tulla heidän sisällään eläväksi todellisuudeksi. Hänen pitää mennä pois, että he voisivat tunnistaa hänet Hengen läsnäolona.

Sitä on vaikea käsittää. Mestarin piti ilmestyä aluksi monta kertaa, että opetuslapset vähitellen saattoivat ymmärtää, että nyt kun hän ei enää ollut ruumiillisesti läsnä, hän voikin olla läsnä vielä syvemmin ja kokonaisemmin kaikilla niillä poluilla, joille he astuvat.