Tulevan kirkkoherran haasteet
Rekolan seurakunta toimii haastavassa ympäristössä. Lapsiperheiden joukossa on yksinhuoltajia ja perheitä, joilla sukulaiset asuvat kaukana. Alueella on yksinäisyydestä kärsiviä ihmisiä. Päihteisiin, mielenterveyteen tai talouteen liittyvät ongelmat ovat ihmisille tuttuja. Rekolan alueella on voimakas muuttoliike.
Nämä tekijät haastavat seurakunnan toiminnan. Seurakunnan tulee löytää heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. Vanhempien kasvatustyötä pitää tukea. Henkilökohtaisuus on tärkeää, kun tehdään seurakuntaa tunnetuksi. Vapaaehtoisia tarvitaan lisää. Seurakunnan on hyvä olla läsnä siellä, missä ihmiset liikkuvat. Yhteistyötä eri toimijoiden kanssa kannattaa vahvistaa.
Rekolan kirkkoherralta vaaditaan viisautta ja rohkeutta kehittää seurakunnan toimintaa yhdessä työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten kanssa.
Hans Tuomisella on laaja vantaalainen työ- ja johtamiskokemus. Hän tuntee seurakuntien toiminnan ja hallinnon. Hänellä on hyvät suhteet muihin kirkkoherroihin, srk-yhtymän johtoon sekä Vantaan kaupungin toimijoihin.
Hans arvostaa diakoniatyötä ja vapaaehtoistoimintaa. Hän tuntee lasten, nuorten ja perheiden elämää koskevat kysymykset. Hän on yhdessä Rekolan työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa perehtynyt alueemme haasteisiin.
Mielestämme Hans Tuominen on erinomainen valinta Rekolan uudeksi kirkkoherraksi!

