Hyvä Ritva Tuppurainen (VL 3.5.). Kirjoitukseni voi tajuta joko väärin tai oikein. Halusin osoittaa ironiaa sekä kirkkoa että yhteiskuntaa kohtaan ja samalla sitä nuorta uskovaa kohtaan, joka olin 35 vuotta sitten.

Sen jälkeen olen kohdannut monenlaisia kristittyjä, enemmän tai vähemmän oikeassa olleita, palavia ja penseitä tai siltä väliltä olevia. Nuorena uskovana tiesin kaikki oikeat vastaukset, mutta nyt keski-iässä tiedän, etten tiedä oikeastaan mitään.

Ainoa, josta en koskaan tule luopumaan, on Jeesuksen ristinkuolema ja se, että Hänen veressään saan syntini anteeksi. Siitäkin voi keskustella ja olla eri mieltä, mutta sen kanssa en tee kompromisseja. Vaikka en täysin sitäkään ymmärrä.

Kirjoituksessani ironiani kohdistui nimenomaan kirkon ja valtion, voisiko sanoa, löyhään avioliittoon. Eli Ritva, ymmärsit kirjoitukseni täysin väärin, mikä taas vahvisti, kuinka eri tavalla voimme ymmärtää eri tekstejä ja sitä, mitä niillä oikeasti halutaan sanoa. Kirkko sanoo tälle yhteiskunnalle "vie sinä, minä vikisen". Sitä tarkoitin sillä, että kirkko haluaa olla salonkikelpoinen ja antaa loppujen lopuksi periksi muuttuvan yhteiskunnan arvoille.

Naispappeudesta ollaan jatkuvasti puolesta tai vastaan — minä muuten olen puolesta. Homokeskustelu velloo ja velloo ja itse olen jotensakin kysymysmerkkinä. Kantani on, että avioliitto on tarkoitettu miehelle ja naiselle. Toisaalta mietin, miksi joku homo tai lesbo toisi sukupuolista suuntautumistaan esille, kun tietää, miten suurin osa ihmisistä siihen suhtautuu. Entä ne homot ja lesbot, jotka ovat tehneet ja tekevät itsemurhan, kun eivät kestä taakkansa alla?

35 vuotta sitten olisin tiennyt sataprosenttisesti, mitä mieltä olen ja olisin ollut täysin oikeassa, koska Raamatussa sanotaan niin. Lopulta minulle jää jäljelle vain Jumalan armo. Ehdottomasti.