Sivun toiminnot

Myrskyluodon Maija Hakunilassa

Hakunilan Teatterissa ollaan tänä keväänä merellisissä tunnelmissa. Toukokuun alussa sai ensi-iltansa Myrskyluodon Maija, jonka Anni Blomqvistin romaanisarjan pohjalta on kirjoittanut Jussi Helminen ja ohjannut Teija Tapio.

Myrskyluodon Maija on kuvaus 1800-luvun saaristolaiselämän arjesta Ahvenanmaalla. Televisiosarjan tutuksi tekemä tarina kertoo vahvan naisen selviytymisestä karuissa oloissa — luonnon ja meren ehdoilla.

Hakunilan teatterin esityksessä on mukana 30 harrastajanäyttelijää: 15 lasta ja saman verran aikuisia. Nuorimmainen on 8-vuotias, vanhin yli kuusikymppinen.

Hakunilan Teatteri on syksyllä 2006 perustettu harrastajateatteriryhmä, jonka näyttelijät ovat pääosin Hakunilan Kultsan entisiä jäseniä. Nimenvaihdoksen taustalla on Kultsan saaman EU-rahoituksen loppuminen.

Myrskyluodon Maijaa esitetään 26.5. saakka Hakunilan nuorisotalon teatterisalissa, Laukkarinne 4. Liput maksavat 5 ja 8 euroa. Ennakkovaraukset ovat suositeltavia, sillä katsomo on pieni. Lisätietoja ja varaukset p. 044 0302209.

kuva Teija Tapio
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...