Maailman museoissa tunnetaan paniikki-ilmiö, jonka valtaan turistit joutuvat nähdessään kuuluisan, vain kirjoista tuntemansa taideteoksen. Esimerkiksi Mona Lisan ja Botticellin Kevään äärellä virvoitellaan pyörtyneitä ja viedään jopa sairaalaan.

Olen itsekin hämmentynyt merkkiteosten edessä, mutta kokenut pikemmin epätodellisuuden tunnetta kuin paniikkia: Minäkö nyt katson Michelangelon Davidia? Sekö siis on oikeasti olemassa? Ja joku siis on oikeasti tehnyt sen?

Vastikään pääsin näkemään Milanossa yhden maailman arvostetuimmista maalauksista, Leonardo da Vincin Pyhän ehtoollisen. Sen jos minkä luulisi salpaavan hengityksen, sillä sitä on myös vaikea päästä näkemään: saliin lasketaan vain 25 ihmistä kerrallaan, ja liput on varattava kuukausia etukäteen.

Maalaus on peräseinällä dominikaanimunkkien entisessä ruokasalissa, Santa Maria delle Grazie -kirkon vieressä. Elämykseen ehtii valmistautua, sillä katsojat johdetaan kolmeen lukittuun lasieteiseen ennen saliin pääsyä. Viimeisen oven lopulta auettua on avarassa tilassa, jossa on totuteltava hämärään.

Kun sitten näkee Pyhän ehtoollisen, näkee vain sen.

Leonardo on kuvannut dramaattisen hetken, jolloin Jeesus on juuri kertonut opetuslapsille, että yksi heistä pettää hänet. Miehet elehtivät kiihkeästi, mutta maalausta hallitsevat tyynet elementit: Jeesuksen sisäänpäin kääntynyt olemus, ikkunasta tulviva valo ja huonetta rytmittävät pylväät. Kuva tuntuu jatkuvan seinästä ulos, niin että siihen voisi astua, ja katsojan valtaa outo rauha ja vahva olemassaolon tunne.

Silti voi pitää ihmeenä, että maalaus on yhä olemassa. Leonardo maalasi sen alun perin kestämättömillä väreillä, dominikaanit puhkaisivat siihen keittiönoven, Napoleon käytti salia hevostallina, ja toisessa maailmansodassa pommi tuhosi koko talon — mutta ei Pyhän ehtoollisen seinää.

Tässä voisi nähdä taivaallista varjelusta. Mutta ansionsa maalauksen pelastamisessa ja nykyloistossa on myös Italian kulttuuriministeriöllä ja Olivetti-firmalla, joka sponsoroi restauroinnin. Taide, hengellisyys ja markkinatalous kohtaavat saman pöydän ääressä.

Sitä sopii ihmetellä ja kiittää.