Erilaisten kirjallisuus- ja tarinaterapioiden suosio on viime aikoina lisääntynyt räjähdysmäisesti. Niissä yritetään löytää kadonneen tai vääristyneen identiteetin tilalle parempia kertomuksia.

Terapioita tarvitaan, koska monet ovat kadottaneet arjen kaaoksessa oman sisäisen kertomuksensa. Lisäksi nykyajan markkinointi- ja mediatodellisuus ovat täynnä kertomuksia, jotka peittävät, sekoittavat ja häiritsevät tuota omaa sisäistä kertomusta.

Mainoksissa kerrotaan kyllä tarinoita esineisiin liittyvästä vapaudesta ja jännityksestä. Tosielämä on kuitenkin usein toisenlaista. Se repii moneen suuntaan, ja tuotteiden tarinat auttavat harvoin luotsaamaan omaa elämää mihinkään pysyvämpään.

Työmarkkinatkin vaativat omia tarinoitaan, eli portfolioita, joissa työn- tai koulutuksenhakijan taidot ja kokemukset sulautuvat kauniiksi kehityskaareksi. Niissä yritetään kirjoittaa tarina, jossa kaikki on kohdallaan.

Vastapainoksi ihmiset tarvitsisivat nyt sellaisia omia ja muiden tarinoita, joissa ei tarvitse ostaa eikä myydä mitään. Taidepedagogiikan professori Inkeri Sava kehottaa kirjassa Voimatarina nuorisotyössä (Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus) ihmisiä ilmaisemaan oman elämänsä tarinaa. Kannattaa tehdä "jälki" itsestään ja koettaa hahmottaa itseään sitä kautta.

Sitä paitsi lapsetkin rakastavat tarinoita. Heille voi kertoa niin hauskoja kuin surullisiakin sattumuksia omasta lapsuudesta ja nuoruudesta sekä isovanhempien elämästä. Lapsen kanssa kannattaa myös muistella yhdessä niitä aikoja, kun hän itse oli vielä pienempi kuin nyt.