Sivun toiminnot

Rekolassa selvitetään eläköityvien toiveita

Rekolan seurakunnassa on ryhdytty selvittämään 63–64-vuotiaiden seurakuntalaisten odotuksia ja toiveita seurakuntaa kohtaan. Samalla kartoitetaan heidän halukkuuttaan osallistua vapaaehtoistyöhön.

Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelija Raija Koskela tekee aiheesta lopputyönsä. Hän on tehnyt kaikille seurakunnan 63–64-vuotiaille kyselyn, johon vastasi noin neljännes sen saaneista. Tulokset valmistuvat syksyllä.

Rekolan seurakunnassa ei tällä hetkellä ole mitään erityistoimintaa eläkkeelle jääville. Diakoniatyöntekijä Sannamari Rusin mukaan seurakunta haluaa kuulla ikäryhmään kuuluvien omia tarpeita, eikä tarjota pelkkää valmista. Hän uskoo, että eläkkeelle jäävillä on tarve kokoontua yhteen ja heitä saattaisivat kiinnostaa teemalliset kokoontumiset.

Seurakunnassa toivotaan myös, että ihmisiltä löytyisi eläkkeellä aikaa vapaaehtoistyöhön. Rusin mukaan vapaaehtoisista on jatkuva pula.

— Diakonian puolella vapaaehtoisia kaivataan lähimmäispalveluun. Aiomme myös kouluttaa tukihenkilöitä mielenterveyskuntoutujille. Muussa seurakuntatyössä tarvitaan esimerkiksi ryhmänvetäjiä.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook