Sivun toiminnot

Sodan sivutuote

Lauri 1-06 nettiin_Page_03_Image_0009.jpg

Monissa Lähi-idän maissa on kristillisiä vähemmistöjä, joiden juuret ulottuvat apostolien aikoihin. Terrori-iskujen ja Irakin sodan sivutuote on, että monet näistä vähemmistöistä ovat nyt suurissa vaikeuksissa.

Ylen TV1 esitti pari viikkoa sitten parituntisen dokumentin, jossa käsiteltiin uskonnollisten vähemmistöjen tilannetta Balkanilla, Turkissa ja Lähi-idässä. Balkanin muslimiväestö joutui kärsimään Bosnian ja Kosovon sodissa sekä Jugoslavian ja Albanian kommunistivallan aikana. Alueen uusissa pikkuvaltioissa väestöryhmien väliset suhteet ovat yhä jännittyneitä, mutta humaanissa dokumentissa haastateltiin niitä, jotka halusivat olla sillanrakentajia.

Turkin alueella oli ottomaanien valtakunnan aikana suuri kristillinen vähemmistö, josta on rippeet jäljellä. Syyrialaiskristittyjen ja armenialaisten kansanmurhat ovat Turkin historian mustia aukkoja, joiden virallinen tunnustaminen on edellytys maan EU-jäsenyydelle. Libanonissa kristityt olivat yksi osapuoli sekavassa sisällissodassa. Israelin ja Palestiinan alueella monet arabikristityt ovat muuttaneet pois loputtomalta tuntuvan konfliktin jaloista.

Irakin sodan neljän miljoonan pakolaisen joukossa on väestöosuutta suurempi määrä kristittyjä. Maan 1,4 miljoonasta kristitystä runsas 400 000 on paennut, suurin osa naapurimaahan Syyriaan. Kristittyjä on ollut Irakissa kauemmin kuin muslimeja, mutta nyt heidän katsotaan edustavan vihattuja länsimaita.

Sodat ruokkivat vihaa ja suvaitsemattomuutta vähemmistöjä kohtaan. Sekä Balkanilla että Lähi-idässä sotien perimmäiset syyt ovat muualla, mutta uskontoa käytetään niissä hyväksi. Toisaalta viime vuosisadan historia osoittaa, että myös uskonnottomuuden ideologia ja valtiollinen ateismi voivat ruokkia hirvittävää vihaa ja tuottaa kymmeniä miljoonia uhreja. Ihmisen käsissä mikä tahansa ideologia voi näem-mä muuttua irvikuvakseen, vainon ja tuhon perusteluksi.

Autuaita ovat rauhantekijät. He uskaltavat ylittää rajoja, kuten edellä mainitun dokumentin pappi. Hän kokosi bussilastillisen juutalaisia, muslimeja, kristittyjä ja ateisteja ja vei heidät matkalle Auschwitziin. Viha ja epäluulo muuttuivat keskinäiseksi ymmärrykseksi ja empatiaksi.

Pauli Juusela, päätoimittaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...