Keskustelu naispappeudesta jatkuu. Kuitenkin naispappeus on vain paluuta alkuseurakuntien käytäntöihin. Niissä, niin kuin Jeesuksen opetuslasten joukossa, oli keskeisessä asemassa naisia.

Kirkon historiasta tunnetaan taistelut miesvaltaisuuden puolesta. Antiikin maailmassa yleisesti naiset osallistuivat yhteiskunnan ja myös uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. Vain juutalaisten, ultrapatriarkaalisen ja alkuaan melko primitiivisen paimentolaiskansan, keskuudessa naiset oli sysätty syrjään. Ainoana sen ajan jumalista Jahve edusti vain miehistä prinsiippiä.

Tältä pohjalta jo Pietari ja Paavali alkoivat syrjiä naisia vastoin Jeesuksen mieltä. Voitettuaan kirkko muuttui vainotusta vainoajaksi. Mallina oli Rooman imperialistinen valtio ja sen hierarkiat, kirkossa miespiispat, papit ja diakonit. Alkuaan vaikutusvaltaiset aktiiviset naiset pantiin määrätietoisesti syrjään.

Tasa-arvoisuutta edustavat ja jatkavat ryhmät erotettiin ja tuhottiin kerettiläisinä. Ne edustivat myös monella tavalla kehittyneempää, henkisempää jumalakäsitystä ja suurempaa humaanisuutta. Niiden tuhoaminen ensimmäisinä vuosisatoina oli suuri tappio kirkolle ja historialle meidän päiviimme asti.

On aika palata alkukristilliseen käytäntöön. Olisi perusteltua myös avata uskontunnustukset niitä edeltäneiden ja myös myöhempien avarampien, loogisempien ja humaanimpien käsitysten tutkimiseen. Nyt kirkko on kavennetun ja kovennetun perinteensä varassa vaarassa ajautua umpikujaan.