Urkuri Iina-Karita Hakalahti muistaa hetken, jolloin vuonna 1982 "espanjantauti" tarttui häneen.

— Menin viikonloppuna kesäkonserttiin Helsingin tuomiokirkkoon. Siellä soitti kypsään ikään ehtinyt Barcelonan konservatorion professori Montserrant Torrent. Hän esitti vanhaa espanjalaista urkumusiikkia.

Se, että ohjelmassa oli myös yksi Francisco Correa de Arauxon kappale, oli kuin alkusoitto sille, että miehestä tuli Hakalahden lempisäveltäjä ja väitöstutkimuksen aihe.

— Tietenkin tuomiokirkon urkutyyppi on väärä vanhan espanjalaisen musiikin esittämiseen. Viritys ei ole oikea, eivätkä urkujen muutkaan ominaisuudet täsmää. Mutta se, joka tuntee tarpeeksi hyvin vanhaa musiikkia, voi nykyuruillakin kuljettaa kuulijaa alkuperäisen musiikin suuntaan.

Musiikki teki niin suuren vaikutuksen, että Hakalahti alkoi etsiä lisätietoa: kirjoja, nuotteja ja yhteystietoja niiden kustantajiin. Jälkeenpäin Torrent piti Sibelius-Akatemiassa kurssin, jolle osallistui yhteensä neljä opiskelijaa.

Parin vuoden päästä järjestyi apuraha, jonka turvin Hakalahti lähti ensimmäiselle opintomatkalleen Espanjaan.

— Kun astuin iltapäivällä lentokoneesta Madridin kentän yli neljänkymmenen asteen helteeseen, tuntui kuin olisin tullut kotiin.

Junamatkan päästä löytyi Salamancan yliopisto, joka on Espanjan vanhin. Jo vuonna 1254 siellä oli professori, jonka tehtävänä oli opettaa urkujensoittoa.

Vanhojen nuottikirjoituksen salaisuuksia

Francisco Correa de Arauxo eli vuosina 1584–1654. Hän oli todennäköisesti sevillalainen.

— Vuonna 1626 Espanjassa painettiin Facultad orgánica, joka sisältää koko Correalta säilyneen tuotannon eli 69 sävellystä, selostaa Hakalahti ja pitää kädessään Correan teoksen näköispainosta.

Neljän vuosisadan takaisia nuotteja ei kukaan urkuri voi alkaa soittaa tuosta vaan. Nuottiviivoja on viiden sijasta neljä: jokainen ääniala — siis sopraano, altto, tenori, basso — on merkitty omalle viivalleen, ja viivoilla on numeroita, jotka tarkoittavat nuotteja.

Nykynuottien näköisiä kuvioita on viivaston yläpuolella, ja ne ovat rytmisiä merkintöjä. Sinne tänne sijoitetut pienet käden kuvat viittaavat musiikkiteoreettisiin seikkoihin tai poikkeuksiin säännöistä.

— Correa on kirjoittanut kirjaansa pitkään esipuheen ja vielä lisäksi johdannon joka sävellykseen. Niistä tutkin Correan antamia esityskäytäntöä koskevia ohjeita.

Hakalahden mukaan vanha musiikki kuulostaa tylsältä ja yksitoikkoiselta, jos soittaja soittaa vain sen, mitä nuotissa lukee, eikä noudata aikakauden esityskäytäntöjä ja sijoita korukuviota, sävelkuviota tai improvisaatiota sinne, minne sellainen kuuluu.

Soittotaito kehittyy kotikirkon uruilla

Mikä sitten erottaa espanjalaisen urkumusiikin lähimaiden urkumusiikista?

— Kun eri maiden musiikkia kuuntelee vuosia, korva alkaa erottaa ne toisistaan. Eri maiden urut ja tietenkin myös urkuyksilöt soivat eri tavalla. Lisäksi espanjalaisessa urkumusiikissa kuuluvat historiallisista syistä myös satunnaiset arabivaikutteet, Hakalahti kertoo.

Tutkimustyönsä ohella Hakalahti on konsertoinut viime vuosina harvakseen, mutta säännöllisesti.

— Olen huomannut, että vanhaa espanjalaista musiikkia ja Bachia voi hyvin yhdistää saman konsertin ohjelmaan. Ne eivät riitele keskenään.

Konsertointitahtiin on vaikuttanut se, Hakalahti ja hänen pianisti-miehensä Kari Tikkala ovat hoitaneet osittain vuorovedolla nyt 4-vuotiasta Onni-poikaansa.

Harjoittelemaan Hakalahti pääsee viikoittain kotiseurakuntansa Rekolan kirkon uruilla. Siitä kiittääkseen hän pitää siellä nyt konsertin Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Iina-Karita Hakalahden urkukonsertti su 6.5. klo 18 Rekolan kirkossa