Seniori alkoi liikkua
Ensi syksynä Paula Toivasella tulee täyteen 30 vuotta Vantaan seurakuntien palveluksessa. Vuosiin on sisältynyt sihteerintöitä ja puhelinvaihteen hoitoa, viimeksi osa-aikaeläkeläisenä. Eläkkeelle hänen on tarkoitus siirtyä noin vuoden päästä.
Työpaikalla on muutaman vuoden ajan pyörinyt senioriohjelma, jonka tavoitteena on ylläpitää ikääntyvien, yli 55-vuotiaiden, työntekijöiden työkykyä. Ohjelman eduista voi nauttia joka toinen vuosi.
Vuonna 2004 Paula Toivanen sai fysikaalista hoitoa viiden kerran sarjan. Viime vuonna hän kuului niiden 15 työntekijän joukkoon, jotka pääsivät kuntoremonttiin. Työnantaja järjesti sen yhteistyössä työterveyshuollon kanssa.
— Työhyvinvointipäiviä oli kaikkiaan neljä: ensimmäinen huhtikuun lopulla ja viimeinen syyskuussa. Ensimmäisen päivän UKK-kävelytestissä kuntoni osoittautui huonoksi.
Kunto remonttiin
Kuntotestauksen lisäksi päivään sisältyi terveysvalistusta.
— Ymmärsin, että minun on korkea aika tehdä jotain, jos haluan yrittää vaikuttaa siihen, millaista loppuelämästäni, siis varsinaisista vanhuusvuosistani, tulee, Toivanen sanoo.
Toivanen päätti siitä paikasta ryhtyä kohottamaan kuntoaan. Kevätsäät saivat hänet valitsemaan lajikseen pyöräilyn.
— Aloin pyöräillä päivittäin puoli tuntia, kotini ympäristössä Tikkurilassa. Mutta kesän mittaan selvisi, ettei laji sopinut polvilleni.
Myös kävelyliikunnan kanssa on ollut ongelmia, sen jälkeen kun Toivasen toisen polven leikkaus osittain epäonnistui. Rauhallinen kymmenen minuutin kävely työhön on kyllä sujunut, mutta eivät juuri sen pitemmät matkat.
Syksyn myötä pyöräily vaihtui aamu-uintiin: puoli tuntia viitenä päivän viikossa.
— Uiminen tuntui hyvältä. Siinä ei väsy liikaa, eikä se rasita niveliä.
Ruokavalio muuttui
Liikunnan lisäksi Toivanen teki täyskäännöksen myös ruokavaliossaan.
— Kuntoremontissa meitä neuvottiin syömään paljon hedelmiä ja kasviksia, ja valkoista lihaa. Niillä ohjeilla ruokavaliooni tuli uusia painotuksia, ja kokonaan uusia tuttavuuksiakin: paljon papuja ja herneitä, ruusukaalia, punakaalia.
Toivanen alkoi keitellä kalakeittoa evääkseen työpaikalle.
— Aikaisemmin makeat syötävät, karkki ja pulla, olivat jokapäiväisiä lisukkeita, mutta tätä nykyä ne eivät tule mieleenkään.
— Tavoitteenani ei ollut ryhtyä laihduttamaan, vaan syömään terveellisesti.
Käytännössä innostus on vienyt siihen, että Toivanen syö osittain eri ruokia kuin aviomies.
Kuntosali löytyi
Kuntoremontin lopussa syyskuussa Toivasen kunto oli keskitasoa. Kuntoilun lisäksi siihen liittyvistä asioista tuli puhuttua myös tuttavien kanssa.
— Muuan perhetuttava suositteli minulle Viertolassa lähellä kotiani sijaitsevaa kuntosalia. Aloitin siellä vuoden alussa.
Pian uiminen vaihtui kuntosalilla käymiseen.
— Tässä kuntosaliasiassa näkee hyvin, ettei koskaan kannattaisi sanoa ei koskaan, toteaa Toivanen, joka ei aikaisemmin olisi osannut kuvitella käyvänsä kuntosalilla.
Salilla Toivaselle tehtiin ohjelma. Hän käy harjoittelemassa kolme kertaa viikossa, noin joka toinen päivä.
— Alkulämmittelen pyörällä seitsemästä kymmeneen minuuttia. Sitten teen treenaan eri laitteilla selkää, vatsaa, käsiä ja jalkoja. Lopuksi venyttelen, ja sitten nautin saunan lämmöstä.
Työaamunakin Toivanen palaa salilta ensin kotiin, ja lähtee vasta sieltä töihin.
Hyvinvointi lisääntyi
Kuntosali on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa. Se sopii hyvin aamuvirkulle Toivaselle, joka saattaa höylätä jäsenkorttiaan jopa kello 5.30.
— Salilla on siihen aikaan rauhallista. Joitakin samoja kasvoja olen nähnyt toistuvasti, mutta vielä emme ole juurikaan olleet puheissa keskenämme. Yksin harjoitteleminen sopii minulle hyvin.
Toivanen rakastaa rauhaa ja hiljaisuutta muutenkin. Ennen päivän toimiin ryhtymistä hän viettää kotonaan aamuvarhaisella hiljaisen hetken, sytyttää kynttilän ja rukoushengittää.
— Taivaan isä on antanut meille lahjaksi elämämme ja ruumiimme. Miksi emme siis pitäisi huolta niistä? kyselee Toivanen, josta tuntui aluksi oudolta alkaa miettiä itseään ja omaa hyvinvointiaan.
Nyt on takana vuosi liikuntaa ja uutta ruokavaliota. Samalla kun kunto on kohonnut, on karissut 25 kiloa ja olo piristynyt.
