Kaivokselan kirkon purkaminen pöydälle
Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto jätti yllättäen pöydälle Kaivokselan kirkon purkamista koskevan esityksen. Yksimielisen päätöksen taustalla oli Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäen ja seurakuntayhtymän johtajan Paavo Virtasen käymä neuvottelu.
Virtanen kertoi valtuustolle käydystä keskustelusta. Virtanen oli esitellyt seurakuntien perusteluja kirkon purkamiselle: Myyrmäen kirkko on alle kahden kilometrin päässä, ostoskeskuksesta on varattu toimintatila Vantaankosken seurakunnalle ja seurakunnan tulevat haasteet ovat Marja-Vantaalla.
Virtasen mukaan Peltomäki viittasi Vantaan kaupungin aiempiin lausuntoihin, joiden mukaan Kaivokselan alue on Vantaan rakennushistorian kannalta merkittävä, ja kirkko tärkeä osa sitä. Kaupunkisuunnittelun kannan mukaan tuhopoltossa tuhoutunut kirkko pitäisi mieluiten korjata alkuperäiseen kuntoon.
— Apulaiskaupunginjohtaja sanoi, että hän on valmis etsimään yhteistyöratkaisua, jonka lopputuloksena olisi, että ainakin kirkon arkkitehtuuri säilytetään. Hän toivoi, että rakennus voisi jatkossakin olla seurakunnan käytössä, kertoi Virtanen kirkkovaltuustolle.
Mitä ehdotus konkreettisesti tarkoittaa?
— Siihen en kaupungin puolesta voi vastata. Tontti, jolla on kirkon lisäksi 800 neliötä rakennusoikeutta, on merkitty asemakaavassa julkisen rakentamisen alueeksi. Ehkä sille voisi rakentaa myös jotakin tuottavaa, pohtii Virtanen.
Sosiaalidemokraattien Jukka Hako esitti asian pöydälle panoa, jotta neuvotteluja kaupungin kanssa voidaan jatkaa ja valtuusto voi kuulla niiden tuloksen. Kokoomuksen Paula Lehmuskallio ja avoimen ryhmän Tapio Peltohaka kannattivat esitystä. Peltohaka edellytti kuitenkin, että kirkon kohtalosta tehdään päätös 5. kesäkuuta pidettävässä kirkkovaltuuston kokouksessa.
Sdp:n valtuustoryhmä jätti kokouksessa valtuustoaloitteen, jonka ensimmäinen allekirjoittaja on Tarja Eklund. Aloitteessa esitetään dementiakodin rakentamista vanhuksille. Hanke voitaisiin toteuttaa yhteistyössä kaupungin tai jonkin muun rakennuttajatahon kanssa.
