Inhimillisyys ja sosiaalisuus ovat reseptejä, joilla voidaan parantaa vanhusten elämänlaatua ja terveyttä. Lisäksi ne tulevat yhteiskunnalle halvemmiksi kuin vanhusten makuuttaminen terveyskeskusten vuodeosastoilla ja ylenmääräinen lääkehoito.

Helsingin Sanomissa on vajaan kuukauden sisällä julkaistu kaksi toisiaan täydentävää juttua. Ensimmäinen artikkeli perustui Teknillisen korkeakoulun Sotera-instituutin prosessorin Erkki Vauramon haastatteluun ja toinen Helsingin yliopiston yleislääketieteen professorin Kaisu Pitkälän tutkimustuloksiin.

Vauramon mukaan vuodeosastojen käyttäminen vanhusten kotina on kallista ja epäinhimillistä. Tuloksena on usein, että vanhuksen kunto ja liikuntakyky heikkenevät niin, että hän jämähtää vuoteeseen lopullisesti. Sen sijaan pitäisi tukea kotona asumista ja vanhusten palvelukeskuksia, joissa on monipuolisia asumisratkaisuja ja tukipalveluja ympäristön vanhuksille.

Vanhusten ystäväpiiritoiminnalla on nimensä mukaisesti saatu aikaan ystävyyssuhteita ja helpotettu yksinäisyyttä, jota kokee 40 prosenttia yli 70-vuotiaista. Tutkijatkin yllättänyt sivutuote ovat ohjelmallisten ystäväpiirien terveydelliset vaikutukset. Vanhusten muisti koheni niiden avulla yhtä paljon kuin dementialääkkeillä. Sairaalahoitoa ja kotisairaanhoitoa tarvittiin vähemmän ja ystäväpiireissä mukana olleiden kuolleisuus väheni verrattuna vanhuksiin, jotka eivät olleet mukana toiminnassa. Samanikäisten seura piristi ja paransi.

Itsehoito, tuki tarpeen mukaan ja samanikäisten seura siis parantavat vanhusten elämänlaatua ja terveyttä. Jos samalla vielä laskevat vanhustenhoidon kustannukset, niin luulisi, että tällaista mallia kannattaisi lähteä ennakkoluulottomasti kehittämään.

Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä voidakseen hyvin. Monen vanhuksen — ja sinkkukulttuurin kääntöpuolena myös monen työikäisen — suurin ongelma on yksinäisyys. Seurakunnilla on oma roolinsa yksinäisyyden torjumisessa. Vantaan seurakunnissa on monenlaisia eläkeläisten piirejä, varttuneen väen kerhoja ja senioriklubeja, yksittäisistä tilaisuuksista puhumattakaan. Kun Vantaan vanhusväestö kasvaa, tällaisia piirejä ja niitä vetäviä vapaaehtoisia tarvitaan lisää.