Hengellistä iskelmää aikuisille
Petri Laaksonen: Katso, sinä elät.
Petri Laaksonen on menestynyt komeasti suomalaisessa musiikki-teollisuudessa säveltäjänä ja artistina. 1990-luvun puolivälissä tehty Pohjantähden alla -levy myi platinaan saakka ja sen nimikappale on edelleen maaseudun paikallisradioiden soittotuntien vakiotavaraa.
Termi "hengellinen iskelmä" kuvaa parhaiten Laaksosen uutuutta Katso, sinä elät. Iskelmämusiikin ystäville levy on mieluisaa kuunneltavaa. Muut ehkä oudoksuvat syntetisaattorisoundeja, kaiutettuja rumpuja ja taustakuorolla tuettuja laulumelodioita.
Kappale Kaamoksen kansa vaeltaa tuo mieleen Laaksosen Virve Rostille säveltämän tuotannon. Sillä on hyvin laaja kuulijakunta, jolle tekee hengellistä laulelmaa nykyään myös esimerkiksi Joel Hallikainen — tarkasti iskelmäformaatin rajoissa ja tyylin puitteissa.
Laaksosen lauluääni on levyllä aavistuksen verran kireä. Levyn ralleissa se toimii, mutta muutamat rauhalliset gospellaulut jäävät sen takia etäisiksi.
Muusta iskelmätuotannosta tämä levy erottuu sanoituksiensa takia. Laaksonen on tehnyt pitkään yhteistyötä Anna-Mari Kaskisen kanssa, jonka käsialaa ovat uudenkin levyn sanoitukset. Kaskinen on mestari kysymään ja vastaamaan herkin sanoin. Muun muassa Jäähyväiset on laulu, joka varmasti liikuttaa tiettyä 40+-vuotiaiden joukkoa: "On tyhjä peipon pesä, on metsä vaiti nyt, jo kypsyytensä kesä on meille näyttänyt."
