Omaelämäkerran julkaisee nykyisin moni vähemmän merkittävä ja nuorikin henkilö. Niissä sekoittuvat tositapahtumat sekä omat tulkinnat ja tilitykset.

Antiikin omaelämäkerran keskiössä sen sijaan ei yleensä ole tavallinen ihminen, hänen persoonallinen kehityksensä ja tunteensa, vaan sankari, jonka elämä ja suuret teot ovat muistamisen arvoisia, toteaa Päivi Kosonen kirjassaan Isokrateesta Augustinukseen. Johdatus antiikin omaelämäkerralliseen kirjallisuuteen (Atena 2007).

Kososen kirjan sivuista lähes kolmanneksen saavat kristityt omaelämäkerturit. Heistä tunnetuin ja koko kirjallisuuden lajille merkittävin on kirkkoisä Augustinus kirjallaan Tunnustukset.

Augustinuksen muisteloissa kiteytyvät kristillisen omaelämäkerran tyypilliset piirteet: vanhan syntisen elämän kuvaaminen, kääntymyskokemus ja jatkuvassa tunnustuksessa toteutuva oman syntisyyden tarkkailu ja itsetilitys.

Augustinus ei ollut vailla esikuvia. Ensimmäinen entisestä elämästä kristinuskoon kääntyvä tilittäjä oli Paavali. Paavalin kääntymys näytti mallia seuraajille myös siinä, että Paavali kääntyi tiellä Damaskokseen. Siitä läh-tien tie on ollut kristityn elämän tärkeä vertauskuva.

Paavalin ja Augustinuksen vaikutus on pitkä. Kukapa ei olisi kuullut kristittyjen todistuspuheenvuoroja, joiden peruskaava on edelleen sama kuin Augustinuksella. Kääntymyskertomukset ovat siis sankaritarinoita julistuksen palveluksessa.