Tuomas Timonen, 31, on ärsyyntynyt. Ärsyyntynyt niin paljon, että se piti saada ulos. Siitä tuli Oodi rakkaudelle (Teos 2007).

Hempeä ja suloinen runokirjan nimi hämää, sillä nykyajan elämä ei Timosen mielestä ole kovin kehuttavaa.

— Käsitykseni ihmisestä on kyyninen, mutta ei se ole koko totuus. Kyllä minulla on ymmärrys ja toive, että ihmisten kanssa on ihan kivaa. Mutta ihmiset ovat synkkiä ja tympeitä.

Yhtenä syynä synkkään ihmiskäsitykseensä Timonen pitää sitä, että hän liikkuu paljon tietynlaisessa seurassa.

— Taiteilijat käyttäytyvät joskus huonosti sillä perusteella, että he ovat taiteilijoita.

Negatiivisuus ei rajoitu pelkästään taiteen tekijöihin. Nykymeno kaiken kaikkiaan on Timosen mielestä merkillistä.

— Tämän ajan omahyväisyys on vastenmielistä. Ajatellaan, että minulla pitää olla kivaa ja sitä ei kukaan tai mikään saa rajoittaa. Ahnehditaan — minulle kuuluu kaikki ja heti. Elämässä pitäisi olla jotain muuta kuin elämyksellisyyttä ja sekoilua.

— Henkisyys on kokenut täyden inflaation tai sitten sitä haetaan jostain kaupallisesta new age -hörhöilystä. Sivistyksen tavoittelun on korvannut pornografian tavoittelu.

Surullista on, että maailma ei ole sellainen kuin toivoisi. Mutta Timosella on ajatus siitä, mikä helpottaisi itsekeskeistä ihmistä.

— Klassiset hyveet voisi palauttaa kunniaan.

Elämää kirjallisesti

Vähän päälle parikymppisenä Tuomas Timonen muutti Pyhäselästä Helsinkiin opiskelemaan dramaturgiaa.

Ennen sitä hän opiskeli talonrakentajaksi. Peruskoulun jälkeen hänellä ei ollut selvää käsitystä, mitä haluaisi opiskella. Hän urkki kavereilta, minne he menivät. Suurin osa kavereista meni ammattikouluun.

Talonrakentajan töitä Timonen ei tehnyt päivääkään, sillä työharjoittelu betonirakenteiden seassa osoitti, että hänelle on ehkä sittenkin tarjolla jotain muuta.

Samaan aikaan kirjoittaminen kiinnosti. Innokas nuorukainen lähetti kaikenlaisia viritelmiä kustantajille.

— Onneksi kustantamoissa oltiin ammattitaitoisia — niitä ei julkaistu, sanoo mies nyt kahden julkaistun kokoelman jälkeen ja hymähtää ujosti.

Timosen halu ryhtyä kirjailijaksi yltyi hänen työskennellessään koulunkäyntiavustajana. Oikeastaan vahingossa hän löysi väylän ammattikirjoittamiseen. Kaksi koulun opettajaa piti nukketeatterista ja suhtautui harrastukseensa kunnianhimoisesti. He pyysivät Timosta katsomaan esitystä, johon oli mentävä kun tuli luvattua. Oikeasti se ei häntä liiemmin kiinnostanut.

Nukketeatteriesitys oli aikuisille, ja absurdin kappaleen nimi oli Kuningas Ubu. Se teki vaikutuksen.

— Esitystä katsellessani ajattelin, että jos teatteri ja näytelmät ovat tällaisia, niin sitä minä haluan tehdä!

Nykyisin tämä samuraita muistuttava mies lakattuine kynsineen metsästää koko ajan "sitä toista lausetta", mielessään kysymys: saisikohan tästä jotain?

— Jonkinlainen ulkopuolisuus kirjailijoita vaivaa. Sen sijaan että eläisi, alkaa hahmottaa elämää kirjallisesti.

Timonen toimii virkaa tekevänä lehtorina Teatterikorkeakoulussa, josta hän itse aikoinaan valmistui. Hän kirjoittaa runojen lisäksi näytelmiä.

— Runoilijalla täytyy olla erityistä aistivoimaa. Näytelmien kirjoittamisessa on enemmän riemua ja leikkimisen iloa. Se on ilmavampaa. Runot vain tulevat johonkin elämän tilanteeseen.

Miehen ja naisen tappeluvaihe

Oodi rakkaudelle ‑kokoelmaa lukiessa mieli kääntyy väkisin miettimään, minkälaista on kolmekymppisen miehen elämä.

— Pääsääntöisesti kolmekymppinen mies voi ihan hyvin. Nimenomaan mies. Miehille on haaste, että naiset voivat niin huonosti. On menossa jonkinlainen tappeluvaihe miehen ja naisen välillä.

Miehet ovat säyseitä, mutta eksyksissä. Mikä olikaan tämä yhteiskunta, johon pitäisi kasvaa?

— Mies tarvitsee kokemuksen siitä, että on tarpeellinen ja yleisesti hyödyksi. Nykyisin sitä kokemusta ei joko ole tarjolla tai ei osata käyttää.

— Naiset testaavat ja hakevat omaa seksuaalisuuttaan, mikä on ylilyövää — onko se ainoa asia, mistä elämän sisältö rakentuu?

Asuuko runoilijan herkän ulkokuoren takana viha? Ovathan hänen oodinsa rakkaudelle täysin muuta kuin haltioituneita lepertelyjä.

— Minulla on koko ajan kaipaus, että löytäisin naisen, jonka kanssa jakaa elämäni. Voisi puhua kumppanuudesta. Ei löydy. Kohtaamiset ovat vaikeita ja häiritseviä.

Tästä huolimatta hänen kokemuksensa naisista ovat voittopuolisesti hyviä. Lähisuhteet ovat vain niin herkkiä ja haavoittuvia.

— Miehen rooli on nykyisin lähtökohtaisesti sellainen, että ainoa vaihtoehto on muuttua naiseksi.

Ennen roolit olivat selkeät: mies metsästää ja tuo ruoan, nainen valmistaa sen ja hoitaa lapset. Mies käy töissä ja nainen touhuaa kotona hellan ääressä.

— Mistä syistä perinteiset miehen ja naisen roolimallit ovat syntyneet? Mitä ne ovat palvelleet? Miltä ne ovat suojanneet? Vanhoihin roolikuviin liittyy tae uskollisuudesta. Sanotaan, että siinä naisen paikka kaventuu, mutta sehän on varjelemista. Mies haluaa pitää huolta ja olla sellainen… isällinen.

Rauhallinen mies ei ulkoisesti kiihdy, mutta syke tuntuu. Hän huokaisee.

— Näitä asioita kun esittää ääneen, tulee turpaan. Ajatellaan, että naista taas alistetaan. Varmasti naisen ja miehen välisissä suhteissa on ollut vääränlaista alistamista, mutta tarvitseeko naisten nyt tehdä samat virheet kuin miesten?

Klassiset hyveet

Hyvän elämän mittariksi on Timosen mielestä tullut äänekäs ja itsekäs elämä. Ja rakkaus on seksiä. Välittämistä, huolehtimista, turvaa, luottamusta, sitoutumista ihmiseen tai ihmisiin ei pidetä minään. Kun parisuhteessa rakastumisvaihe on ohi, voi lähteä kävelemään.

— Rakkaus on äärimmäisen miellyttävää. Se on paitsi välttämätöntä myös ainoa asia, joka meitä voi eheyttää.

Silti eletään kuin oma elämä olisi esitys muille. Luodaan suorituspaineita.

— Halutaan julkkikseksi, lapsia tehdään kun minulle sopii ja toiveet puolisosta ja perheestä ovat ideaaleja — että ne miellyttävät minua.

— Jos olisin parisuhteessa, joutuisin luopumaan paljosta: kirjailijaelämästä ja yksin asumisesta. Se olisi haaste. Mutta minua ja muiden samanikäisten valintoja vaikeuttaa sitoutumisen pelko. Pitäisi tunnistaa, mikä on hyvää ja pitää siitä kiinni, mutta kun ollaan niin perustavasti hukassa: eihän se voi olla vain tätä? Ja siksi täytyy rempoa kaikkia ovia.

Auttaisiko kohtuullisuus? Entä viisaus, oikeudenmukaisuus ja rohkeus?