Millaista juttuseuraa löytyi?
Rekolan kirkolla on Alaovi auki aikuisille maanantaisin klo 18–21, ei kuitenkaan vapunaattona. 23.4. illassa kävi parikymmentä ihmistä. Tarjolla oli juttuseuraa, saunomista ja ruokatarvikkeita kotiin vietäväksi.
Ari, 46
Mistä tiesit tulla?
— Minulla on kaveri, joka on uskossa. Hän kertoi minulle paikasta joskus pari vuotta sitten. Ensimmäinen kerta jännitti minua kovasti. Sen jälkeen olen käynyt melkein joka kerta. Tämä tuo vaihtelua arkirutiineihin. Muuten elän päivän kerrallaan.
Mitä tapahtui?
— Tarjolla oli kahvia ja teetä ja syötävää. Saunassa en käy jalkani takia. Yritän varoa, etten vain liukastu ja kaadu. Polvilumpion murtuman vuoksi jalkaani leikattiin vähän yli kaksi vuotta sitten. Ruokajakelusta otan mukaan maitoa ja leipää. Syön yleensä tummaa leipää, ja maitoa käytän kahviin.
Pisteillä 1–5, paljonko annat?
— Annan 4 pistettä. Tykkään käydä, ja olen loppuun asti, vaikka virrenveisuu on minulle vähän vierasta. Lauluääneni ei ole huippuluokkaa, mutta yritän laulaa siinä missä muutkin.
Ritva Ruuska, 59
Miten ryhdyit vapaaehtoiseksi?
— Eläkkeelle jäätyäni olen ollut sellaisessa kunnossa, että pystyn tekemään jotakin. Kyselin seurakunnan diakoniatoimistosta, mitä voisin tehdä. Sen jälkeen olen ollut lähimmäisenä yhdelle ihmiselle. Kävin myös katsomassa Alaovi-toimintaa, tämä vaikutti antoisalta. Hyvin tähän voi käyttää yhden illan viikossa.
Mitä tapahtui?
— Tällä kertaa tulin paikalle vähän myöhässä, ja tuntuu etten päässyt oikein rytmiin mukaan. Juttelin ihmisten kanssa ja hain välillä lisää syötävää pöytään. Virsien laulamiseen taisi mennä puolisen tuntia. Vapaaehtoistyöntekijä Tapani Varis piti iltahartauden. Hartauden jälkeen me emännät järjesteltiin ja siivottiin paikkoja.
Pisteillä 1–5, paljonko annat?
— Annan 4 pistettä. Ilta oli aika tavanomainen, mukava. Ajattelen, että monille, ja varsinkin yksin asuville ja yksinäisille, ovat sosiaaliset kontaktit ja juttuseura tärkeitä. Lisäksi myös ruokatarvikkeet tulevat tosi tarpeeseen.
Aila Kerimä, 59
Miten valmistauduit iltaan?
— Tulin kirkolle puolisen tuntia ennen ovien avautumista. Meitä on kolme emäntää, jotka huolehdimme kahvin keittämisestä, kattamisesta ja jaettavien ruokien esille laittamisesta. Ruoka-apu tuo jaettavat ruoat kirkolle jo aikaisemmin. Minulla on tapana rukoilla etukäteen, että osaisimme kohdata erilaisia ihmisiä, joista joillakin voi olla vaikeita päihde- tai mielenterveysongelmia, työttömyyttä ja taloudellisia vaikeuksia.
Mitä tapahtui?
— Toivotimme ihmisiä tervetulleiksi. Ajatus on, että kynnys tulla olisi mahdollisimman matala ja muutenkin tunnelma olisi kodinomainen ja vapaa. Pääasiana on jutella ja toimia kuulevina korvina. Se helpottuu sitä mukaa kun kävijöitä oppii tuntemaan paremmin. Mukavaa oli kuitenkin, että joukossa oli myös uusia kasvoja. Naisista vain joku saunoi, miehiä liuta. Saunomisen ja ruoan jakelun jälkeen osa lähti, osa jäi hartauteen.
Pisteillä 1–5, paljonko annat?
— Annan 4 pistettä. Tunnelma oli hyvä. Yhteispeli sujui emäntien kesken.
