Kirkkohistorian tutkija Päivi Salmesvuori löytää kirkon historiasta monia naisia, jotka olivat vahvoja toimijoita ja oikeita teologeja. Hänen mukaansa tasa-arvon ja rakkauden ihanne on kirkon sanoman keskellä, kunhan se vain nostetaan sieltä esille.

— Alkukirkossa naiset kelpasivat julistajan ja opettajan työhön. Silloin elettiin vaaran vuosia, tehtäviä annettiin niille, jotka niitä osasivat ja halusivat tehdä. Vasta kun kirkko vakiintui ja siitä tehtiin piispavetoinen, naiset siirrettiin syrjään, Salmesvuori kertoo.

Hän on kirjoittanut suomalaisten naisten 100-vuotisen äänioikeuden kunniaksi julkaistuun kirjaan artikkelin, joka luotailee kirkon naiskuvaa. Poiminnat historiasta ovat hurjia.

1800-luvun lopussa sittemmin arkkipiispaksi valittu Gustav Johansson vastusti naisten korkeakouluopiskelua sillä perusteella, että se oli luonnotonta. Lutherin mielestä nainen ei nauti ulosmenemisestä tai ihmisille puhumisesta. 400-luvun asketismin ihanteen mukaisesti naisetkin paastosivat niin, että ruumiin luonnolliset muodot katosivat, kuukautiset loppuivat, ääni möreytyi ja naiset ylsivät lähemmäs Jeesuksen, miehen, kaltaisuutta.

Tasa-arvoa kirkossa on ollut murehduttavan vähän. Vuosisatojen ajan naiset ovat jääneet kirkossa miehiä vähäarvoisemmiksi: tasa-arvoisina pelastuksen suhteen, mutta ei maan päällä.

Kirkon vanha näkemys naisista miestä vähäisempinä ja häilyvinä, tunteellisempina ja järkevään ajatteluun huonosti pystyvinä on samaa miehistä järjenkäyttöä kuin länsimaisen filosofiankin naiskuva.

Päivi Salmesvuoren mukaan on tyystin väärin kuvitella kirkon historiallisen luonteen olleen apostoleille annettu ja muuttumaton. Päinvastoin, kirkkoon on aina omaksuttu tehokkaasti kunkin ajan yhteiskunnalliset tavat ja arvostukset.

— Se on ollut sinänsä viisas ja menestyksekäs strategia. Ei alkukirkko olisi koskaan voinut kasvaa Rooman valtionkirkoksi, ellei se olisi poiminut niitä hellenistisen ajattelun muotoja, jotka tuolloin olivat vallalla. Naisten vähempiarvoisuus miehiin verrattuna kuului tähän, Salmesvuori selittää.

Aluksi "naisten ja orjien uskontona" alkaneessa kirkossa naisen asema kehittyi vuoroin sivustaseuraajan, myötärukoilijan, palvelijan ja perheenäidin ihanteiden mukaiseksi.

— Naisiin liitettiin myös ajatus lihanhimosta, alhaisuudesta ja syntisyydestä. Hyvä esimerkki on 1100-luvun kirkkovaikuttaja Bernhard Clairvauxlainen. Hän kirjoitti muun muassa, että apostoli Tuomaan halu koskettaa opetuslapsille näyttäytyneen Jeesuksen haavoja osoitti hänen suuruutensa, mutta Magdalan Marian halu tehdä samoin oli osoitus tämän alhaisesta luonteesta.

Voidaan arvioida, että lännen piirissä kirkko oli keskiajalta valistukseen saakka suurin vaikuttaja naisten aseman suhteen, tosin yhdessä muiden vallanpitäjien kanssa.

Naisen aseman sääteleminen oli yhteiskuntarauhan ylläpitämistä. Oli sääty-yhteiskunnan järjestyksen edellytys, että naisten asemaa rajoitettiin. Naisten vapaus nykyisessä mielessä olisi merkinnyt yhteiskunnallisten rakenteiden murtumista. Salmesvuoren mukaan se ei olisi ollut kirkon sen paremmin kuin ruhtinaiden ja kaupunginraatienkaan etujen mukaista.

Salmesvuoren mielestä myös naispappeuden vastustajien toiminnassa on kyse vallasta. Historian näkökulmasta on silmiinpistävää, ettei Suomen kirkossa puututtu naispappeihin kohdistettuun vallankäyttöön — väistämisjärjestelyiden vaatimiseen, ammatillisen ja ihmisarvon kyseenalaistamiseen, julkisyntiseksi leimaamiseen — ennen kuin naispappeja virkaan vihkineeltä piispalta kiellettiin ehtoollinen.

— Kirkko on kuljettanut menneisyydestä mukanaan tällaisen arvolaahautuman. Se on osa rakenteellisesta naisvihasta, joka on säädellyt suhtautumista naiseen miestä alempana ja kykenemättömämpänä, seksuaalisuutensa takia vaarallisenakin olentona. Vasta kun tarpeeksi korkea-arvoinen mies joutui syrjinnän kohteeksi, jotain tapahtui, toteaa Salmesvuori.

Päivi Salmesvuori kirjoittaa artikkelissaan Sukupuolen politiikka -kirjassa (Otava 2006), että nykykirkko on tilanteessa, jossa yhteiskunnallinen ympäristö on muuttunut tavattoman nopeasti. Yhtäläinen äänioikeus tuli voimaan vasta sata vuotta sitten. Naiset ovat siirtyneet opiskelemaan ja työelämään miesten rinnalle muutamien viime vuosikymmenten aikana.

— Synnyttäneiden naisten kirkottaminen, synnyttäneen "epäpuhtaudesta" juontunut toimitus, loppui Suomessa vasta 1960-luvulla, Salmesvuori tokaisee.

— Yhteiskunnan arvostukset tosiaan ovat nopeasti muuttuneet ja kirkko muuttuu niiden paineessa.

Kirkon historiallinen viisaus on ollut odottaa ja katsoa, miten on parasta toimia. Se on tuonut kirkkoon arvokonservatismin. Vanhasta pidetään kiinni siihen saakka kunnes on aivan varmaa, ettei se enää kannata.

— Minusta voikin sanoa, että tasa-arvoisuuden suhteen nyky-yhteiskunta toimii raamatullisemmin kuin kirkon johto, joka on sallinut syrjinnän jatkamisen.

Salmesvuori arvioi, että kun väitetään, ettei nainen sovi papiksi, sanotaan rivien välissä tosiasiassa julki, että naisen ruumis ei kelpaa. Keho, johon hän on syntynyt, on kelvoton.

Varhaiskirkon askeetit sanoivat demonien tulevan naisen muodossa, kun ne vainosivat heidän ajatuksiaan erämaassa. Seksuaalisuutta on ilmeisesti yhtä vaikea käsitellä kaikkina aikoina.

Tieteellisen ajattelun aikakaudella kukaan ei kuvittele mustien kissojen puhuvan noitien kanssa. Naisen ruumiiseen ja olemukseen uskalletaan kuitenkin sisällyttää yhtä perustelemattomia olettamuksia: luonto määrää, naispappeus on luonnotonta. Naisen paikka ollaan valmiita määrittelemään sen perusteella, että mies mainitaan Mooseksen kirjassa ensin.

— On tärkeää ymmärtää, että luonto ei opeta mitään. Se, mitä pidetään luonnollisena eli sopivana, on yhteisöllisten tapojen ja käytäntöjen määrittelemää, ihmisten tekemää ja sopimuskysymys.

Salmesvuoren mielestä on ristiriitaista, että naispappeuden vastustajat hyväksyvät naisopettajat kouluihin ja Päivi Räsäsen kristillisdemokraattien puheenjohtajaksi.

— Eikö väitetty historiallinen perinne kiellä naisilta johtotehtävät? Mutta ilmeisesti papin virka nähdään niin pyhänä, että sitä on vielä puolustettava luovuttamattomana. Ehkäpä vetoaminen johonkin menneeseen tapaan on keino yrittää luoda turvallisuuden tuntua tämän päivän kaiken muutoksen keskelle, Salmesvuori sanoo.

— Mutta tämä kaikki voi unohtua yhdessä sukupolvessa. Minun lapselleni tuli aikanaan yllätyksenä se, että on olemassa miespappejakin. Hän kun ei sellaisia koskaan aikaisemmin ollut nähnyt.