Sivun toiminnot

Mihin katosi ilosanoma?

Lauri 1-06 nettiin_Page_03_Image_0009.jpg

Tehtäköön ihan aluksi yksi asia selväksi: Vantaan seurakunnissa mies- ja naispapit työskentelevät yhdessä toisiaan kunnioittaen ja pitävät esillä sitä, miksi kirkko on olemassa, eli evankeliumia. Vantaalla ei siis ole syytä jättää kirkkoa naispappien sorron takia.

Haluan kuitenkin tällä palstalla esittää muutaman kysymyksen niille kirkollisille järjestöille, jotka ovat ottaneet naispappeuteen tiukan kannan. Ytimekästä vastausta kaikkien puolesta toivon Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen toiminnanjohtajalta Lasse Nikkarikoskelta, koska erityisesti tämä suuri ja perinteikäs järjestö on vuosia myös sisäisesti kärsinyt kiistasta.

Nikkarikoski sopii vastaajaksi senkin vuoksi, että evankelinen herätysliike on kirkossa ollut avaran armon ja kasteen puolustaja. Nyt siitä on syntynyt aivan toinen mielikuva, ja asiasta on turha syyttää vain mediaa.

En nyt kysy sitä, kuka teki mitäkin Hyvinkäällä tai miten hienotunteisia yhdistyksen naispappeutta vastustavat papit yhteistyöstä kieltäytyessään ja naiskollegansa vääräuskoiseksi leimatessaan ovat. En toivo myöskään saavani vastaukseksi raamatunkohtien listaa. Raamattu — ei vain tasa-arvo — oli perusteluna myös kirkolliskokouksella, kun se naispappeuden hyväksyi.

Olen tavallinen seurakuntalainen, en pappi. Mutta eikö luterilaisen kirkon pappeus ole, kuten pastori Heikki Palmu Helsingin Sanomissa ennen pääsiäistä kirjoitti, syvimmältään yleistä pappeutta? Jokainen kastettu kristitty, mies tai nainen, on tässä mielessä pappi. Toki virkapappeuttakin tarvitaan, mutta ei se ole luterilaisessa kirkossa mikään sakramentti.

Kysymykseni kuuluvat seuraavasti: Oletteko todella tiedostaneet, että kiista papin sukupuolesta hukuttaa monelta ihmiseltä sen sanoman, mitä varten kirkko on olemassa? Onko teidän mielestänne parempi karkottaa ihmiset kirkon ulkopuolelle? Millaista vastuuta kannatte kirkosta eronneista? Mihin uskotte tiukan, yhteistyöstä kieltäytyvän linjan johtavan? Kumpi on evankelisen liikkeen johdolle tärkeämpää, papin sukupuoli vai se, että ihmiset voivat kuulla ilosanoman?

Pauli Juusela, päätoimittaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...