Työntekijöiden sivuilla ei mainosteta
Pentti Hoikkalan mukaan (VL 5.4.) Seta olisi mainostanut Vantaan seurakuntien työntekijöiden nettisivulla. Tämä ei pidä paikkaansa. Hoikkala sekoittaa Yhteys-liikkeen ja Setan mutta myös mainoksen ja ajankohtaisen tiedon välittämisen.
Yhteys-Gemenskap-liike (www.yhteys.org) on ekumeeninen liike, jossa on mukana luterilaisia, ortodokseja ja katolisia kristittyjä. Se puolustaa ja edistää ihmisarvoista ja kristillistä tapaa suhtautua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöryhmiin. Siksi seurakuntien työntekijöille kerrottiin mahdollisuudesta osallistua Yhteys-liikkeen ryhmässä Helsinki-Pride-kulkueeseen, ja näin osoittaa tukensa vähemmistöille.
Kulkueeseen Yhteys-liikkeen banderollin alla osallistuneet papit olivat virka-asuissaan ja kantoivat edellään valkoista ristiä. Viesti oli, että evankeliumi kuuluu myös homoille, lesboille ja muille vähemmistöryhmille. Näillä kaikilla on myös oikeus kirkon virkoihin, luottamustehtäviin ja aktiiviseen osallistumiseen seurakunnan elämään.
Mukana olleet seurakuntien työntekijät kokivat olleensa tärkeässä tehtävässä tasapainottamassa tilannetta, kun kadun varrelta — kristillisyyden nimissä — huudeltiin herjaavasti marssijoille.
Työntekijöiden nettisivuilla on kerrottu monista muistakin eri tapahtumista, joiden järjestäjillä on yhteys kirkkoon tai seurakuntaan.

