Jokaiselle oma versio Raamatusta
Raamatun totuudesta ja sen sisällöstä ja sananvalinnoista on kiistelty läpi vuosituhansien, jo fariseusten ja saddukeusten ajoista saakka, tarkoituksena puolustaa Jumalan pyhyyttä ja totuutta. Raamattua on tutkittu ja sillä on hutkittu.
Esimerkiksi on käyty syvällisiä keskusteluja ehtoolliskäytännöstä: voivatko eri kirkkokuntien jäsenet nauttia ehtoollista toisen kirkkokunnan ehtoollispöydässä, jos uskonkäsitys poikkeaa toisen käsityksestä. Jos Jeesus tulisi nyt, missä kirkkokunnassa hän voisi käydä ehtoollisella vai täytyisikö hänen joka sunnuntai käydä eri seurakunnissa, ettei kukaan loukkaantuisi?
Tottahan on, että mikään seurakunta ei ole täydellinen. Siitä voimme lukea jo Paavalin kirjeistä. Kuuma kysymys on, voiko vai ei nainen olla pappina. Entä voidaanko homot ja lesbot vihkiä ja siunata kirkossa?
Kirkonmiehet ovat yleensä olleet niitä henkilöitä, jotka ovat tulkinneet Raamatun sisältöä. Nyt elämme tosi modernissa ja demokraattisessa yhteiskunnassa, jossa myös tavallisilla seurakuntalaisilla on jo kirkollisverojen perusteella oikeus tulkita omista lähtökohdistaan käsin Raamatun sanomaa.
Miksi uskoa johonkin neitseestäsyntymiseen ja ylösnousemukseen, kun on pappejakin, jotka eivät usko niihin? Ja rakkauden Jumalan nimissä syrjitään ja tuomitaan homo- ja lesbovähemmistöjä. Toisaalta kirkon keinoihin pitää yllä puhdasoppisuutta kuuluivat historian kuluessa inkvisitio ja ristiretket.
Oikeastaan kirkko ja ylipäätänsä koko maailma ei tarvitsekaan Jumalaa. Kyllä ne hommat hoituvat tai ovat hoitumatta muutenkin.
Ehdotukseni onkin, että voisimme demokraattisena yhteiskuntana ja kirkkona järjestää kansanäänestyksen kristinopin keskeisistä opeista. Vaalilippuun voisi laittaa rastin joko kyllä tai ei aina sen mukaan, kannattaako kyseistä oppia vai ei. Ja näin suurimman äänimäärän saanut opillinen kohta valittaisiin uuteen raamatunkäännökseen, joka aiheuttaisi vähemmän kuohuntaa sivistyneessä yhteiskunnassamme.
Ainahan tietysti kritisoitaisiin tätäkin käännöstä, mutta vaalit voitaisiin ottaa taas joku kerta uusiksi ja ehkä panna Raamatun sisältö vielä paremmaksi ja joustavammaksi. Siitä tulisi sellainen jokamiehen ja -naisen käteen sopiva Raamattu.

