Sivun toiminnot

Ikäihmiset irti

12 ikäihmistä seuramatkalla jossakin etelässä. Matkalaukkujen lisäksi mukana on kepeää komiikkaa ja monelle samanikäiselle tunnistettavia kohtaloita: leskeyttä, alkoholiongelmia, miehenmetsästystä. Hurjaa sakkia nämä harmaapäät?

— He ovat antaumuksellisia, aktiivisia, aikaansaavia, sitoutuneita, vastuullisia, motivoituneita, luettelee Milja Vojinovic.

Vojinovic on ohjannut Tikkurilan teatterin Virtuoosit-senioriryhmän näytelmän Vispiläkauppaa ja vitamiineja, jonka ryhmä itse on käsikirjoittanut. Ryhmä on ollut kasassa viime elokuusta saakka, näytelmää on tehty tiiviiseen tahtiin tammikuusta alkaen.

— Perhe ja lapsenlapset ovat ikäihmisille tärkeitä, mutta hirveän tärkeää on myös omanikäinen vertaisryhmä — että on joku, jonka kanssa jakaa ja verrata kokemuksia ja muistoja. Näytelmässä esimerkiksi kaksi leskirouvaa muistelee aikoja, jolloin lapset olivat pieniä, halla vei viljat ja perhe lähes näki nälkää, kertoo Vojinovic.

— Itse olen syntynyt 1970-luvulla, mutta huomaan saman ilmiön itsessäni ja ikätovereissani. Saatamme vaikka todeta, että ei meidän lapsuudessamme ollut edes tietokonepelejä.

Vispiläkauppaa ja vitamiineja -näytelmän ensi-ilta on Tikkurilan teatterissa la 21.4.
klo 16. Lisätietoja www.tikkurilanteatteri.fi, varaukset 044 013 0036.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...