Turhat valot pois
Graafikko Timo Saarisen ekoteko on sammuttaa turhat valot.
— Työpaikoilla on valtavasti valaisimia. Tarvitsevatko ihmiset oikeasti näin paljon valoa? Saarinen kysyy.
— Ihmiset luulevat, että yksi lamppu ei kuluta käytännössä mitään.
Saarisen laskelmien mukaan ylimääräisten valojen polttaminen on kuitenkin kallista.
— Esimerkiksi työpaikkani käytävällä on 32 valaisinta, joissa käytetään 26 watin pienoisloisteputkia. Jos oletetaan, että lamput ovat päällä kymmenen tuntia yhden työpäivän aikana, tulee käytävän valaiseminen maksamaan vuodessa 166 euroa ja energiaa kuluu 2000 kilowattituntia.
Säästöjä tulisi, mikäli valaistusta vähennettäisiin. Saarisen työpaikalla se onnistuisi helposti, sillä käytävän lamput sytytetään kahdesta eri valokatkaisimesta. Vain toisen katkaisimen käyttäminen säästäisi vuodessa 1000 kilowattituntia energiaa.
— Liika valaistus on yksi syy siihen, että uusia ydinvoimaloita tarvitaan, Saarinen tokaisee.
Osoitteessa www.tts.fi/kodinenergiaopas/ annetaan säästövinkkejä energiatuhlareille. www.energianet.fi puolestaan on sähkönmyyjistä riippumaton sivusto, joka palvelee kaikkia energiankulutuksesta kiinnostuneita. Sivustolla voi kilpailuttaa sähkönmyyjät aidosti ja ilmaiseksi.

