Sivun toiminnot

Laulattiko?

Hakunilan musiikkiviikolla kolmisenkymmentä laulunharrastajaa tuli kirkkoon laulamaan pääsiäisajan virsiä torstaina 12.4. Oopperalaulaja Jaakko Hietikko esitti viisi laulua. Kahdeksassa yhdessä veisatussa virressä oli yhteensä 43 säkeistöä.

Kaisa Mäntylä, 59

Miten tiesit tulla?

— Ensiksi huomasin tilaisuuden Vantaan Laurista. Sitten kirkolta osui käteeni esite. Käyn kirkolla usein parikin kertaa viikossa, sunnuntaina messussa ja torstaina viikkomessussa ja kuoroharjoituksissa.

Mitä koit?

— Aika harvoin saa tavallisessa virsi-illassa kuulla niin upeaa laulua kuin Hietikon. Virret ovat parhaimmillaan silloin, kun niitä lauletaan yhdessä isolla porukalla. Silloin ne kuulostavat ylistykseltä. Iltaan oli valittu ihania virsiä, niissä sanat ja sävelet osuivat kohdalleen. Eniten pidin virrestä 105 Aurinkomme ylösnousi.

Miten arvioit tilaisuuden pisteillä 1–5?

— Annan 5 pistettä. Myös pappi Kaija Laalo-Lipponen puhui sydämeen käyvästi. Oikeastaan ainoa miinus oli se, että väkeä oli harmittavan vähän, mutta se ei ollut tilaisuuden eikä paikalle tulleiden vika.

Erkki Pöyhönen, 43

Miten tiesit tulla?

— Luin lehdestä. Viimeiset kuusi vuotta olemme asuneet Tikkurilan puolella, mutta ainakin kerran kuukaudessa tai kahdessa käyn Hakunilan kirkossa. Olen vanha hakunilalainen, asunut täällä parikymmentä vuotta.

Mitä koit?

— Saimme kuulla monenlaista pääsiäismusiikkia. Virsissä oli tuttuja ja tuntemattomampia. Jaakko Hietikko lauloi kaksi ihanaa 60–70-luvun laulua: Aurinko painautuu meren syliin ja Halki keväisen esplanadin.

Miten arvioit tilaisuuden pisteillä 1–5?

— Annan lauluvalikoimalle 5 pistettä. Täällä sai laulaa. Pääsiäisviikolla pidettävä musiikillinen iloviikko on loistava idea: pääsiäinen ei tosiaankaan pääty toiseen pääsiäispäivään. Kävin jo aikaisemmin tällä viikolla pappojen, Papas no Mamas, konsertissa. Se oli hillittömän hauska.

Jaakko Hietikko, 56

Miten valmistauduit virsi-iltaan, oopperalaulaja Jaakko Hietikko?

— Harjoittelin lauluja salaa jo viikkoja aiemmin. Säestäjän ja kanttorin Juha Paukkerin kanssa harjoittelimme pari viikkoa sitten. Ohjelman löimme lukkoon vasta juuri ennen tilaisuuden alkua. Päätimme esittää vain helposti kuunneltavia lauluja. Laulan kotikirkossani muutamia kertoja vuodessa, olen asunut Itä-Hakkilassa parikymmentä vuotta. Nyt kun olen oopperasta eläkkeellä, on aikaa erilaisiin pikkuprojekteihin.

Mitä koit?

— Olen lapsesta saakka laulanut virsiä ja hengellisiä lauluja, ja tulen kirkkoon usein siksi, että saisin laulaa yhdessä toisten kanssa. Luulen, että muitakin laulattaa samalla tavalla kuin minua.

Miten arvioit tilaisuuden pisteillä 1–5?

— Annan 4,5 pistettä. Laulajana koin onnistuvani, vaikka harvoin kaikki menee putkeen. Laulaessani minun ja kuulijoiden välille syntyi vuorovaikutus, yhteinen sieluntila.

 

Ulla-Maija Vilmi
kuvat Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...