Tunteiden merkitys käy erityisen selväksi, kun näemme, kuinka vaikeasti vammaisia ovat ne ihmiset, joiden on vaikea ymmärtää, tulkita tai ilmaista tunteita. Asteikon toisessa päässä tapaamme yksilöitä, joiden on helppo käsittää ja ilmaista tunteita. Heitä pidetään yleensä sosiaalisina ja heidän kanssaan on helppo olla", kirjoittaa ruotsalainen psykiatri Åsa Nilsonne elämäntaitokirjassaan Kuka ohjaa elämääsi? Tietoisuustaidot arjen apuna.

Nilsonne on kirjoittanut kirjansa yhtä hyvin niille, jotka tarvitsevat ammattiauttajien apua selvittääkseen elämänsä ja tunteidensa solmuja, kuin niille, jotka haluavat saada tavallisen elämän tavallisine kompastuskivineen toimimaan.

Nilsonnen mukaan perustunteita, esimerkiksi pelkoa, vihaa, iloa, surua, uteliaisuutta ja kiihkoa, ilmaistaan samalla tavoin eri puolilla maailmaa. Ne myös viriävät samankaltaisissa tilanteissa. Ihmistä esimerkiksi surettaa silloin, kun hän on menettänyt jotakin arvokkaaksi kokemaansa.

Perustunteiden lisäksi on myös Nilsonnen kompleksisiksi nimeämiä tunteita, kuten syyllisyyttä, häpeää, halveksuntaa ja ylpeyttä, jotka ovat kulttuurisidonnaisempia: "Sellainen, mikä Pohjoismaissa herättää häpeää, ei Afrikassa tai Kiinassa laukaise välttämättä lainkaan samaa tunnetta."

Tunteiden yleispätevyydestä voidaan Nilsonnen mielestä päätellä, että niiden tehtävänä on auttaa ihmistä selviytymään erilaisista elämänongelmista.

"Teoriassa tunteiden pitäisi siis helpottaa elämää", hän toteaa ja kertoo, että todellisuudessa käy usein toisin. Tunteiden roolit ovat saattaneet muuttua liian isoiksi tai liian pieniksi.

Psykiatri Nilsonne on ottanut tehtäväkseen neuvoa ihmisiä tuntemaan tunteensa oikeankokoisina ja oikeanlaisina, siis sellaisina, joina ne viriävät.

Hän on havainnut, että monilla ihmisillä on tiukkoja sisäisiä sääntöjä siitä, mitä he saavat ja eivät saa tuntea — tai mitä heidän tulee ja ei tule tuntea. Muutenkin moni on valmiimpi kokemaan hyvää oloa ja mieluisia tunteita kuin pahaa oloa ja tuskallisia tunteita.

Mieluisista tunteista, ilosta ja rakkaudesta, löytyy monia vivahteita ja sävyjä: onnellisuutta, tyytyväisyyttä ja ylpeyttä sekä pitämistä ja rakastumista. Myös tuskallisilla tunteilla on monia alalajeja. Viha voi ilmetä ärtymyksenä, vihamielisyytenä, mustasukkaisuutena tai halveksuntana, alakuloisuus tuskana, suruna, syyllisyytenä tai halveksuntana ja pelko kauhuna tai levottomuutena.

Psykiatrille mikään inhimillinen ei ole vierasta. Hänen mielestään kaikki tunteet ovat yhtä lailla tarpeellisia, tuntemisen ja kokemisen arvoisia.

"Ihminen, joka ei koskaan voisi olla surullinen tai pettynyt, jäisi vaille tärkeää informaatiota ympäristöstä, ja ihminen, joka ei koskaan pelkäisi, altistuisi kohtuuttoman vaarallisille tilanteille. Se, joka ei koskaan suuttuisi, olisi vaarassa joutua hyväksikäytetyksi ja sivuutetuksi."

Jos ihminen tukahduttaa tuskalliset tunteet, se voi johtaa niiden katoamiseen. Tilanteen ei kuitenkaan tarvitse olla lopullinen: "Se, mihin kiinnität huomiosi, suurenee. Yritä aluksi tarkkailla hieman helpommin havaittavia tunteita. Ehkä tulet iloiseksi, kun aurinko paistaa — havainnoi iloa", neuvoo kirjailija.

Toisinaan omista tunteista voi olla vaikea päästä perille myös siksi, että tunne tuo mukanaan jonkin toisen tunteen.

"Jos on epäonnistunut siinä, mistä selviytymisen asetti tavoitteekseen, on ensimmäinen tunne ehkä häpeä. Sen jälkeen ihminen voi suuttua itselleen ja tulla lopulta surulliseksi. Silloin kolme eri tunnetta, häpeä, viha ja alakuloisuus, ovat laukaisseet toisensa."

Psykiatri vakuuttaa, että harjoittelemalla oppii paitsi tuntemaan tunteita, myös tunnistamaan ja nimeämään niitä — ja siis ymmärtämään, mistä tilanteessa oli alun perin kyse.

Eri tunteita voi opiskella myös niiden synnyttämien fyysisten reaktioiden avulla: rinta paisuu ylpeydestä, häpeä saa vaipumaan maan alle. Iloisen olo on energinen ja keho tuntuu kevyeltä — surullisen keho taas painavalta ja kankealta. Pelko nostaa hiukset pystyyn ja hien pintaan.

Kirjansa tunteita käsittelevän luvun motoksi Nilsonne on valinnut Aristoteleen ajatuksen. "Suuttuminen ei ole mikään taito, kuka tahansa osaa suuttua. Taito on sen sijaan suuttua oikealle henkilölle, oikealla tavalla, oikeassa tilanteessa ja oikeasta syystä."

Motto tiivistää hyvin sen, mitä Nilsonne tarkoittaa tietoisuustaidoilla. Tunteiden lisäksi taitoja voi soveltaa myös vaikkapa ajatuksiin ja omiin reaktioihin eri tilanteissa. Psykiatri kertoo törmänneensä tietoisuustaitojen ideaan zenbuddhalaisuuden kautta, kun hän teini-ikäisenä asui muutaman vuoden Bangkokissa diplomaatti-isänsä työn takia.

Kuka ohjaa elämääsi? -kirjaa lukevan ei kuitenkaan tarvitse pelätä saavansa vieraita uskonnollisia vaikutteita. Tietoisuustaidot ovat sellaista yleisinhimillistä elämäntaitoa, johon voidaan varmasti päätyä ilman zen-buddhalaista lähtökohtaakin.

"Tavoitteena on, että voisimme kokea nykyhetken luokittelematta ympäristöä ja reak-tioitamme oikeiksi ja vääriksi, hyviksi tai huonoiksi."

Tietoisuustaidoista on monenlaista hyötyä. Mitä paremmin ihminen tietää, mitä hän tuntee, sitä varmemmin hän kokee olevansa oma itsensä. Kun ihminen pystyy kuvailemaan itselleen tunnetilaansa, hänen ei tarvitse jäädä tunteidensa vangiksi. Hän voi valita toimiiko vai eikö toimi tunteen virittämällä tavalla ja ilmaiseeko vai peittääkö hän tunteensa.

Nilsonne tuntee myös tilanteet, joissa tunne on niin vahva, että ihminen on vaarassa jäädä kokonaan sen valtaan. Vastalääkkeeksi hän suosittaa tietoisuustaitoihin kuuluvaa tietoista läsnäoloa.

"Jos häpeät jotain kömmähdystä, etkä pysty olemaan ajattelematta sitä, voit vastapainoksi patistaa näyttämölle jotakin, mistä olet ylpeä." Tarkoituksena ei ole kiistää häpeää, vaan tasapainottaa tilanne.

Silloin kun pelottaa, voi tunnelman rikkoa ryhtymällä miettimään jotain, mille voi nauraa, tai suuntaamalla huomion pelon sijasta mihin tahansa muuhun, vaikka tarjoushintoihin. Ihminen voi keventää tilannetta myös rentouttamalla itsensä. Rentoutuneena on vaikea saada paniikkikohtausta.

Joissakin tilanteissa voi päättää myös vain hyväksyä tilanteen. Tunteet ovat mitä ovat, mutta niistä piittaamatta ihminen voi itse porskuttaa eteenpäin.

Vaikka tietoisuustaitojen avulla ihmisen on helpompi ohjata itseään ja koko elämäänsä, se ei tarkoita liiallisen itsehillinnän tavoittelua.

"Tavoitteena on pikemminkin, että ihminen on avoin tapahtumille, ymmärtää omia reaktioitaan ja kykenee sitä kautta tekemään viisaita valintoja", vakuuttaa Nilsonne.

Lähteet:

Åsa Nilsonne: Kuka ohjaa elämääsi? Tietoisuustaidot arjen apuna. Edita 2005.

Anna Kåver ja Åsa Nilsonne: Dialektinen käyttäytymisterapia tunne-elämältään epävakaan persoonallisuuden hoidossa. Edita 2004.