Haasteelliset ruuhkavuodet
Susanna ja Tommi Vihervaara kehottavat pariskuntia tekemään yhteiselämästään mielekästä myös työntäyteisinä vuosina.
Kiireiset ruuhkavuodet ovat kolmikymppisillä Susanna ja Tommi Vihervaaralla vasta alkamassa, mutta parisuhteen kiemuroiden käsittelyssä he ovat jo melkoisen kokeneita. Vihervaarat tajusivat nimittäin jo seurusteluvaiheessa, että suhteen eteen pitää tehdä työtä. Sen vuoksi he hakivat vinkkejä erilaisilta parisuhdekursseilta.
Jokunen vuosi sitten Kansan Raamattuseurassa vapaaehtoisina toimivat Vihervaarat vetivät ensimmäisen oman parisuhdeiltansa. Sen jälkeen he ovat olleet muun muassa Helsingin seurakuntien järjestämän Virtaa välillämme -kurssin ohjaajaparina.
— Tämä toiminta on ollut meillä vielä aika pienimuotoista, koska elämänkokemusta on vasta vähän ja pieni lapsi rajoittaa menemistä, 1 vuoden ja 4 kuukauden ikäisen Luukas-pojan vanhemmat sanovat.
Omien kokemustensa perusteella he uskovat, että parisuhteen hoitamiseen kannattaa satsata mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
— Monesti auttaa, kun saa kuulla muiden kertomuksia ja peilata niihin omaa tilannettaan. Silloin saattaa huomata, ettei oma tilanne olekaan maailmanloppu. Samalla voi miettiä, missä asioissa voisi toimia toisin.
Miten tasapaino syntyy?
Susanna Vihervaaran mukaan ihmiset eivät yleensä käytä kiireisistä vuosistaan ruuhkavuodet-sanaa. Hänestä ruuhkavuosiin kuuluvat ainakin lapset ja työ, joiden lisäksi niihin voi liittyä muun muassa huonokuntoisten vanhempien hoitamista ja lapsuudenkodista irtautumista.
— Itselläni työ on nyt kotona. Aion olla tällä tietoa vielä ensi vuoden pois työelämästä, kertoo hoitovapaalla oleva ala-asteen opettaja.
— Olen onnellinen siitä, että saan olla kotona lapsen kanssa. Mutta työtä tämäkin on, sillä äidin on oltava 24 tuntia hälytysvalmiudessa. Enää ei voi tehdä, mitä mieleen juolahtaa.
Susannasta ruuhkavuodet ovat potentiaalisen onnellisuuden vuosia. Osittain itsestä ja osittain muista tekijöistä riippuu, miten onnellisia ja tasapainoisia niistä muodostuu.
— Arvelisin tilannetta helpottavan, jos oppii hyväksymään, että kaikkea ei voi hallita. Pariskuntien on myös hyvä kunnolla keskustella siitä, mitä he toivovat yhteiseltä elämältä.
Tommi Vihervaara jatkaa, että nimenomaan ruuhkavuosina on mietittävä tarkkaan, mihin käyttää aikansa ja rahansa. Muuten ristiriitojen syntymistä on vaikea välttää.
Omaperäinen valinta
Susanna ja Tommi Vihervaaran mielestä perheessä kuin perheessä voidaan tehdä valintoja. Arjesta voi tehdä mutkattomampaa esimerkiksi laittamalla lapset lähikouluun ja ohjaamalla heitä harrastuksiin, jotka eivät vaadi aikaa vievää kuljetusrumbaa.
On myös osattava sanoa tarpeen tullen ei. Esimerkiksi ylitöihin tai kodin hoitamiseen ei tarvitse uhrata kaikkea vapaa-aikaansa.
Vihervaarat ovat siitä poikkeuksellisia nuoria ihmisiä, että he osasivat ennakoida tulevan ajan lapsiperheenä. He elivät vuosia säästeliäästi, eivätkä käyttäneet molempien tuloja elämiseen, jotta voisivat antaa enemmän aikaa lapselle. Nyt Susanna voi olla kotona pidempään Luukkaan kanssa ja Tommi tehdä nelipäiväistä työviikkoa.
— Kun ei ole tottunut korkeaan elintasoon, ei sitä osaa kaivatakaan. Tällä tavalla saamme enemmän aikaa lapsellemme, itsellemme ja toisillemme, Helsingin kauppakorkeakoulussa projektikoordinaattorina työskentelevä Tommi selvittää.
Hän myöntää, että lyhyemmästä työviikosta voisi lipsua helposti, sillä välillä työtä olisi enemmän kuin haluaisi, mutta hän on oppinut myös kieltäytymään työtehtävistä.
Elämäntapaintiaanit
Vähällä toimeen tuleminen on Susanna ja Tommi Vihervaaralle luontevaa, ja he kutsuvatkin itseään leikkisästi elämäntapaintiaaneiksi. Säästeliäisyys tarkoittaa muun muassa sitä, että pariskunta suosii kierrätystä kaikissa muodoissaan ja pitää ruokakulut minimissä.
Taloustieteilijä Tommin mukaan merkityksellistä perheen talouden pyörittämisessä eivät ole tulot vaan menot.
— Kun joku kertoo minulle, että on taloudellisesti tiukkaa, haluan tietää, mistä se johtuu. Monesti taustalla saattaa olla vaikkapa perheeseen hankittu uusi kallis auto. Itselleni autolla taas on pelkkä käyttöarvo, merkillä ei ole väliä.
Vihervaarat ymmärtävät silti, ettei heidän elämäntyylinsä sovi kaikille. He myös tiedostavat pärjänneensä osittain sen vuoksi, että heillä on ollut matkassa onnea, siunausta ja hyviä ystäviä.
— Onhan meilläkin ongelmia, koska kummallakin on erilainen käsitys ajankäytöstä ja kiinnostuksen kohteista. Tommi rakastaa lukemista ja haluaa muutenkin enemmän omaa aikaa, kun itse taas haluaisin enemmän seurustella ihmisten kanssa, Susanna toteaa.
Omaa ja yhteistä aikaa
Susanna ja Tommi Vihervaara painottavat, että ruuhkavuosina on erityisen tärkeää panostaa myös parisuhteeseen, vaikka se nimenomaan lapsiperheessä on haastavaa.
Vihervaarat ovat pystyneet järjestämään yhteistä aikaa eri tavoin. Toisinaan avuksi on saatu isovanhemmat, toisinaan palkattu hoitaja ja toisinaan hoidettu vuorotellen lapsia ystäväperheen kanssa.
— Hoitajan järjestäminen vaatii välillä yllättävän paljon aikaa ja energiaa, mutta kyllä hoidossa oleminen antaa varmasti jotakin lapsellekin. Toisinaan yhteisen ajan puuttuminen voi johtua lapsistakin, kaikkia kun ei ole yhtä helppo jättää hoitoon.
Vihervaaroilla pyritään antamaan myös toiselle omaa aikaa. Yleensä perjantaisin, kun Tommi ei ole työssä, jompikumpi pääsee menemään jonnekin yksikseen.
— Tärkeintä on koko perheen hyvinvointi. Enpä kyllä muista kenenkään vanhempana valittaneen sitäkään, että on antanut aikoinaan lapselle liikaa aikaansa, Susanna tuumii.
Susanna ja Tommi Vihervaara alustavat aiheesta Elämän ruuhkavuodet su 22.4. kello 15 Asolan seurakuntatalolla, Asolantie 6.

