Monet viimeiset tulevat ensimmäisiksi, sama palkka yhden tunnin ahertaneelle kuin koko päivän työtä tehneelle. Raamatussa on kertomuksia, joissa armo liikkuu niin alhaalla, että se tuntuu jo epäoikeudenmukaiselta. Sen vielä ymmärrämme, että Jumala armahtaa kaikkensa yrittänyttä, mutta miten hänen armonsa riittää niillekin, jotka eivät sitä meidän mielestämme ansaitse.

Joku sanoo, että kristinusko tarjoaa halpaa armoa. Se ei pidä paikkaansa. Vaikka armo on lahjaa, joka ei saajalleen maksa mitään, siitä on maksettu hinta. Hiljaisen viikon ja pääsiäisen tapahtumat kertovat siitä, että hinta oli korkein mahdollinen: Jeesus antoi itsensä meidän edestämme. Ristin tie ei todellakaan ollut mikään halvan armon tie, päinvastoin.

Halpaa armo ei ole myöskään seurauksiltaan. Ihminen, joka saa kokea anteeksiannon ja jättää harteiltaan raskaat taakat, ei pidä saamaansa lahjaa halpana. Lahja on niin kallis, että usein sen saaja kokee elämänmuutoksen: haluaa jakaa saamastaan, auttaa toisia. Ei pakosta, vaan rakkauden vapauttamana.

Matkallaan ristille Jeesus kohtasi monenlaisia ihmisiä: rikkaita ja köyhiä, terveitä ja sairaita, hurskaita ja rikollisia. Hänen tapansa rakastaa erottelematta oli niin radikaali, että se herätti pahennusta uskonoppineissa ja pelkoa viranomaisissa. Hänestä piti päästä eroon ja vapauttaa mieluummin vaikka kapinahankkeesta tuomittu terroristi.

Ristiinnaulittaessa Jeesus pyysi anteeksiantamusta kiduttajilleen ja tarjosi paratiisia ryövärille. Niin alas hän toi armon ja niin korkean hinnan hän siitä maksoi. Jumalalle jokainen ihminen on kaikkein arvokkain. Ristin ja ylösnousemuksen sanoma on vieras tämän maailman ansaintaperiaatteelle: viimeisenkin Jumala armahtaa ja ensimmäisestä hän pitää huolen.

Hiljaisella viikolla on mahdollisuus katsoa ensin omaan itseensä ja nähdä, että vaellus ei todellakaan ole ollut täydellistä. Siihen ei kuitenkaan pidä jäädä, vaan katsoa ristiin, joka ei ole kuoleman vaan toivon ja anteeksiantamuksen merkki. Sen varassa voi tehdä vielä yhden ison harppauksen mittaisen matkan, kulkea tyhjälle haudalle. Vaikka ajatus tuntuu mahdottomalta, pääsiäisen ilosanoma on: kuolemalla ei sittenkään ole lopullista sanaa!