Sivun toiminnot

Vanhempi väki Vivamoon

Seniorit kutsutaan Rekolasta retkelle Vivamon toimintakeskukseen Lohjalle. Siellä pidetään kulttuuripäivä. Ohjelmasta vastaavat kirjailija Anna-Maija Raittila ja laulaja Raita Karpo.

Luvassa on musiikkihartaus, lauluesityksiä, evakkomuisteluita, murrerunojen lausuntaa, Anna-Maija Raittilan runoja ja sellonsoittoa sekä Raita Karpon laulua.

Laulu on ollut Karpon elämää kaksivuotiaasta asti.

— Äiti kertoi, että kaksivuotiaana mie menin naapuritalon oven pieleen ja lauloin. Sen jälkeen olen laulanut aina, läpi elämäni hyvien ja vaikeiden aikojen. Laulu on hyvin hoitavaa, kertoo taiteilija.

Matkan ohjelmaan kuuluu myös näyttelyissä kiertelyä. Näyttelyissä on muun muassa akvarelleja, ikoneja ja öljyväritöitä, nukkeja sekä karjalaisia käsitöitä. Ohjelman ja näyttelyiden lomassa myös syödään ja nautitaan kahvista.

Matkan hinta on 10 euroa henkilöltä. Bussin kulkureitti on seuraava: lähtö kello 8.10 Päiväkummun Valintatalolta, kello 8.15 Rekolan kirkko (bussipysäkki), kello 8.20 Havukosken palvelutalo, kello 8.30 Koivukylän ostari (Alepan pysäkki). Lähtö Vivamosta noin kello 16.15.

Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon 23.4. mennessä p. 830 6700. Matkalle mukaan lähtevät diakoniatyöntekijät Irma Liljeström ja Sannamari Rusi.

Seniorien kulttuuripäivä ti 8.5. Vivamossa Lohjalla

kuvitus Ami Lindholm
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...