Eric-Emmanuel Schmitt on Ranskan luetuin nykykirjailija, ja hänen kirjansa ovat tunnettuja myös kymmenissä muissa maissa. Filosofi-kirjailija Schmitt tuli tunnetuksi myös Suomessa puolisentoista vuotta sitten, kun elokuvateattereissa esitettiin hänen romaaniinsa perustuvaa sympaattista elokuvaa Herra Ibrahim ja Koraanin kukkaset. Myös alkuperäinen kirja on suomennettu.

Pilatuksen evankeliumi –kirjan aihe on tuttu, mutta avoin ja yhä uusiin tulkintoihin houkutteleva. Romaanissa Jeesuksen elämää punnitaan epäilyn näkökulmasta. Kunnon filosofina Schmitt kysyy henkilöidensä kautta, miten mikäkin ihme on tapahtunut. Kaikelle tapahtuneelle löytyy paitsi selityksensä, ennen kaikkea kysymyksensä. Schmitt antaa henkilöidensä välityksellä Jeesus-kultin synnylle erilaisia sosiaalipsykologisia selityksiä, mutta hänen oma kertojan äänensä palauttaa lukijan aina ihmeen ja uskon äärelle.

Aluksi seurataan Jeesuksen elämää tavallisesta, eettisesti valveutuneesta pojasta kohti oman asemansa tiedostavaa odotettua henkilöä. Kaikkien lasten tavoin Jeesus, kirjan palestiinalaisen nimen mukaisesti Jeshua, sekoittaa aluksi itsensä Jumalaan ja tuntee itsensä kaikkivoivaksi. Nuoruuden kynnyksellä nämä ajatukset katoavat ja hän tulee lihalliseksi ihmiseksi. Vain tämän lihallistumisen ansiosta hän voi tulla Jumalan pojaksi.

Schmittin romaanin Palestiinassa oli Jeesuksen nuoruusvuosien aikaan valtava sosiaalinen tilaus erilaisille saarnamiehille. Vieraaksi koettu Rooman valta kyllästytti, aikakausi odotti Messiasta ja monia kokelaita kävi työhaastatteluissa kansan parissa.

Kirjan toinen päähenkilö on Pontius Pilatus, joka koettaa aikalaishallitsijan näkökulmasta hahmottaa, millainen mies Jeesus oli ja miksi tämä halusi mieluummin kuolla kuin elää.

Pilatus on ylemmyydentuntoinen pääkaupunkilainen, jonka asenne palestiinalaisiin on ennakkoluuloinen. Tavat ja tarinat ovat perin erilaisia, ja kaikesta tapahtuvasta olisi Pilatuksenkin otettava selvää. Hänen vaimollaan Claudialla on herkkyyttä astua muutoksen virtaan, ja hän liittyy Kristuksen seuraajiin. Lopulta Pilatuskin väsähtää rappeutuneeseen Jerusalemin seurapiiriin.

Schmitt osaa kääntää vanhan kertomuksen arkiseksi ja nykypäivänä ymmärrettäväksi ilman patetiaa ja kanonisoitua pakkosädekehää. Seurapiiri kuhisee ja väki pohtii, spekuloi ja juonittelee. Uskonnon nimissä tapahtuu isoja asioita, eikä mikään ole vallanpitäjille vaarallisempaa kuin jonkun kilpailijan nauttima henkilökultti. Romaani onnistuu pyrkimyksissään, sillä sen kaikesta riisutusta arkisuudesta huolimatta lukijaa jää askarruttamaan ihmeen alkuperä ja sen seuraukset.