Pyörällä päästään
Yksi ihmisen tärkeimmistä ja hauskimmista keksinnöistä on pyörä. Sen huomaa eritoten talven mentyä, kun kevät paitsi lentää ja lirisee myös huristaa pitkin teitä. Pihalla kiitää pikkutyttöjen potkulautapartio, nuoret suhaavat menoihinsa polkupyörillä ja mopoilla ja aikuiset alkavat puunata autojaan pihan parkkipaikalla.
Myös ikäihmiset ovat taas pyörien päällä, kun rollaattorit on sohjokelien jälkeen työnnetty pihoille ja kaduille. Niissä ei kuitenkaan tunnu olevan samaa keväistä hohtoa kuin muissa ajopeleissä. Osa rollariväestä tulee esiin kuin kaapista, hiukan häpeillen.
Kaikki pyörät eivät siis olekaan saman arvoisia. Pihapotkulauta on cool, tehtaassa käytettävä ei. Maastopyörä on siisti, pyörätuoli ei. Mopo ja motskari rokkaavat mutta invalidimopo ei. Jalaksilla kulkeva potkukelkka on kiva ja nostalginen, mutta pyörillä varustettu ihan naurettava. Jopa epämukava urheiluautokin on makeampi kuin tilava ja helppokäyttöinen farmari.
Huvia ja luksusta tarjoavat pyörät ovat siis hienoja, mutta ne joita käytetään hyödyn ja tarpeen vuoksi jotenkin ala-arvoisia ja hävettäviä. Tavaramaailmaan sisältyy asenteellisuuden, ikärasismin ja syrjinnän elementti, josta harvoin havahdumme tietoisiksi. Ja ikävintä on, että sen ovat sisäistäneet nekin, jotka itse kokevat invalidipyörän tai rollaattorin tarjoaman hyödyn ja vapauden. Miksei saisi olla iloinen ja ylpeä pyöristä, joiden avulla pysyy itsenäisenä ihmisenä — pääsee kauppaan, kylään ja keväiseen puistoon?
Ei voi kuin toivoa, että kun me suuret ikäluokat tulemme "pakollisten pyörien" ikään, asenteet muuttuvat pelkästä massan voimasta. Ehkä sitten jo tuunataan rollaattoreita persoonallisiksi, pidetään kolmipyöräisten kokoontumisajoja ja julkaistaan Rollarit-lehteä, jossa testataan uusimpia hyötypyörien malleja.
Henkistä matkaa tosin on. Kun eräänä päivänä puhkuin kauppakassien kanssa kotiin, mies ehdotti, että hankkisin pyörällisen ostoskassin. "En minä niin vanha sentään ole!" sanoin loukkaantuneena. Kuitenkin vedän ihan tyytyväisenä saman painoista pyörällistä matkalaukkua, kuten tekevät myös kaksi- ja kolmekymppiset.

