Sähköinen kortti ehtii vielä
Jäikö pääsiäiskortti lähettämättä? Sähköpostien aikakaudella sen ehtii lähettää vielä moneenkin kertaan, ja jopa niin, että tervehdys saapuu perille juuri pääsiäispäivänä.
Postin kulku oli paljon hitaampaa silloin, kun pääsiäiskortit syntyivät 1800-luvun lopulla. Pääsiäiskuvasto oli kuitenkin aika lailla samaa kuin nykyään: oli munat, tiput, kanat, kukot, jänikset, lampaat ja pajunkissat. Korteissa oli myös pääsiäisen sanomaan liittyviä uskonnollisia aiheita.
Toisen maailmansodan aikaan pääsiäiskorttien lähettäminen romahti ja lisääntyi sitten taas 1960-luvulle asti. Kaupungistumisen edetessä korttien lähettäminen jälleen väheni, kunnes perinne alkoi elpyä 1990-luvulla. Tätä nykyä pääsiäinen on kolmanneksi suosituin korttisesonki joulun ja ystävänpäivän jälkeen.
Postimuseossa on tänä keväänä esillä noin puoli tuhatta pääsiäiskorttia. Näyttelyyn pääsee tutustumaan myös pääsiäisen aikaan 6.–9.4. klo 11–16. Juhlan kunniaksi näyttelyyn on vapaa pääsy ja ensimmäisenä pääsiäispäivänä on tarjolla yleisöopastukset klo 13 ja 15. Postimuseo sijaitsee Helsingin pääpostitalossa, osoitteessa Asema-aukio 5 H.
Sähköisen pääsiäiskortin voi käydä lähettämässä Vantaan seurakuntien verkkosivuilta osoitteesta www.vantaanseurakunnat.fi/e-kortti/paasiainen. Siellä on kuusi Hämeenkylän seurakunnan iltapäiväkerholaisten piirtämää e-korttia, joiden kuva-aiheina ovat puput, tiput, narsissit ja pääsiäismunat.

