Kolme vuotta sitten pääsiäisen alla kohuttiin Jeesuksesta. Teattereihin tuli kaikkien aikojen raain ja verisin Jeesus-elokuva, australialaisen Mel Gibsonin The Passion of the Christ.

Loputonta ruoskimista, lyömistä, Jeesuksen matelua kohti Golgataa, ristille naulitsemista ja jatkuvaa veren roiskumista puitiin lehdissä ja televisiokeskusteluissa. Yhdysvaltain juutalaiset saivat viritetyksi myös keskustelun elokuvan juutalaisvastaisuudesta.

Vantaan Laurissa elokuvaa arvioivat tuolloin Uuden testamentin eksegetiikan professori Heikki Räisänen ja Valtion elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo. Räisästä häiritsi se, että elokuva ei ole historiallisesti todenmukainen eikä myöskään evankeliumeille uskollinen. Paloheimo ei pitänyt elokuvan pitkitetystä väkivallasta.

Kriittisille kristityille ei tunnu kelpaavan mikään! Kerrankin tehtiin hartaan uskonnollinen K-18-elokuva, jossa on tarttumapintaa myös väkivalta- ja toimintaelokuvien paaduttamalle yleisölle.

Elokuva ei ole mikään historiakatsaus eikä pyhäkoulutunti. The Passion of the Christ on puhdistavaksi kokemukseksi tarkoitettu Jeesuksen kärsimysnäytelmä. Ylösnousemuskin siinä esitetään tyylikkään viitteellisesti.

Elokuva seuraa katolista traditiota, jossa Jeesuksen kärsimystä korostetaan hiljaisen viikon ristisaattueissa. Gibson vei liikkuvaan kuvaan myös kirkkotaiteen pysähtyneistä kuvista tutun verisen näyn.

Monesti ristiinnaulitsemisesta, roomalaisten kaameimmasta teloitustavasta, on tullut kirkollisessa sanahelinässä kovin sisäsiistiä ja harmitonta. Vaikka luterilaisessa kirkossa opetetaan yhtä lailla, että nimenomaan Jeesuksen veri meidät puhdistaa kaikesta synnistä.

Nyt tämä Jeesuksen pyhällä verellä maalaileva taideteos esitetään TV1:ssä kiirastorstain ja pitkäperjantain välisenä yönä klo 23, suomennetulla nimellä Kristuksen kärsimyskertomus.