Salla Petäisellä oli kotelossaan paljon pienempi viulu, kun hän asteli ensimmäistä kertaa soittotunnille Vantaan musiikkiopistoon vuonna 1982.

— Soitin viulua 16-vuotiaaksi lukiolaiseksi asti, Petäinen kertoo.

Usein nuoren soittoharrastus lakkaa kokonaan murrosiän kiireissä, mutta Petäinen taisi pitää soittamisesta tosissaan. Rakkaus jousisoittimeen ei hiipunut tuolloinkaan. Kohde vain vaihtui.

Syvällisempi sointi

Salla Petäisen kurssitutkintoa kuuntelemassa ollut opiston orkesterin kapellimestari vinkkasi nuorelle viulistille, että tämän kannattaisi kokeilla taitojaan myös alttoviulun parissa. Se on sisartaan hieman kookkaampi ja matalaäänisempi soitin. Alttoviuluun Salla Petäinen ihastui heti.

— Se on eri luonteinen kuin viulu ja tuntui heti omalta. Pidän siitä, että matalampi ääni tuo jonkinlaista "syvällisyyttä" soittamiini kappaleisiin, Petäinen toteaa.

Hän alkoi soittaa musiikkiopistossa alttoviulua sivuaineenaan ja tutustui orkesterissa uusiin stemmoihin vielä neljä vuotta, ennen kuin ikä tuli vastaan.

Vaikka Petäinen kävi musiikkiopistoajan päättymisen jälkeen yksityistunneilla, harrastus alkoi pikkuhiljaa hiipua. Vähäisin syy ei ollut soittajan käsiparka, joka oli kipsissä noina aikoina kolmeen otteeseen.

— Tuli väkisinkin taukoja, eikä harrastusta tullut enää aloitettua aktiivisesti uudelleen, Petäinen selittää.

Viulukotelo pääsi pölyyntymään.

Bändiin piti päästä

Martinlaaksolainen Salla Petäinen sai hiuskosmetiikan tuotekehityslaborantin työhönsä vastapainoa koiran kanssa liikkumisesta ja hevosharrastuksesta. Soittaminen kaihersi kuitenkin mielessä.

— Sanoin hevibändissä soittavalle veljelleni, että voisin tulla vaikka heidän bändiinsä soittamaan, kun vain johonkin pääsisin, Petäinen hymähtää.

Bändiin hän päätyikin, tosin musiikkityyli on vähän erilainen.

— Irlantilaista musiikkia soittavan yhtyeen kanssa olen ollut silloin tällöin keikalla, monipuolinen muusikko kertoo.

Klassinen musiikki on kuitenkin lähinnä Petäisen sydäntä. Lamppu syttyi, kun Petäinen näki lehdessä jutun, jossa kerrottiin Vantaan aikuisopiston Iloisesta orkesterista. Se on soittotaitoisille, orkesterisoitosta kiinnostuneille aikuisille tarkoitettu harrastajakokoonpano.

Orkesterin kapellimestari Jarmo Ahvenainen oli aiemmalta soittoajalta tuttu, joten kynnys mukaan lähtöön oli matala.

— Harjoittelemme maanantaisin Tikkurilan kirjaston Lumme-salissa, hän kertoo.

Kappaleet ovat harrastajan mielestä tarpeeksi haastavia, vaikka harjoittelusta ei tarvitsekaan Petäisen taidoilla stressata kotona liikaa.

— Alttoviulustemmat ovat minusta monesti mukavammat kuin viuluilla soitettavat. Ne eivät ole niin nopeita, hän vertailee.

— Suuremman jousisoittimen hallinnassa taas haastaa enemmän kauniin ja puhtaan äänen esiin saaminen.

Taidemusiikin klassikoita

Iloisen orkesterin ohjelmisto on klassisen musiikin klassikoita. Pienen orkesterin soittamana monet kappaleet voivat kuulostaa piristävän erilaiselta.

— Esimerkiksi Sibeliuksen monet klassikothan on tarkoitettu sinfoniaorkesterille, Salla Petäinen huomauttaa.

Orkesterissa tehdään toki muutakin kuin istua kökötetään ja soitetaan katse nuottitelineessä.

— Sosiaalisuus merkitsee yhteissoitossa paljon. Tulemme hyvin toimeen, Petäinen kertoo.

Alttoviulisteja on Iloisen orkesterin tämänhetkisessä 12 hengen kokoonpanossa kaksi. Heitä on muutenkin harvemmassa kuin esimerkiksi muita viulisteja. Nyt orkesteri kaipailee Petäisen mukaan ainakin toista sellistiä, mutta muutkin soittajat ovat tervetulleita joukkoon.

— Aina välillä jotkut käyvät harjoituksissa kuuntelemassa, riittäisivätkö ehkä omat taidot mukaan tuloon, hän kertoo.

Iloiseen orkesteriin ei ole pääsykoetta, mutta sen hyvä taso on Petäisen mukaan yllättänyt monet.

— Soittamisessa on kuitenkin mukavaa rentoutta, 32-vuotias Salla Petäinen iloitsee.

Iloinen orkesteri soittaa palmusunnuntain messussa 1.4. klo 10 Tikkurilan kirkossa.