Ihminen on käynyt kuussa ja tekniikka on mullistanut tiedonkulun, mutta Suomen luterilainen kirkko vaan ei saa naispappeuden vastustajia kuriin.

Muistellaanpa mitä tähän mennessä on tapahtunut. Naisia on vihitty papeiksi pari vuosikymmentä. Asiasta aikoinaan ahdistuneiden henkiseksi tueksi hyväksyttiin ponsi, jonka mukaan jokainen pappishenkilö saa ihan itse tykönänsä päättää, tarvitseeko naisen vaieta seurakunnassa. Vuosi sitten piispainkokous vihdoin paalutti pelisäännöksi, ettei naisia saa enää syrjiä.

Mutta syrjitäänpä vaan. Kenellä tahansa Y-kromosomisella on mahdollisuus kieltäytyä astumasta alttarille neiti/rouva X-kromosomisen kanssa. Tälläkin hetkellä jossain päin Suomea kirkkoherran otsalla kimaltavat hikikarpalot hänen miettiessään miten saadaan viikon jumalanpalveluvuorot järjestettyä, kun on noita ponsi-ihmisiä tulossa vierailulle seurakuntaan.

Kirkosta eroaminen on kiihtynyt. Ihmisten sanotaan olevan syvästi hengellisiä ja etsivän vimmatusti merkitystä elämäänsä, mutta moni ei katso kirkkoon päin. Ja miksi katsoisikaan, jos täällä jaksetaan jahnata siitä, saako naisia syrjiä työpaikalla. Ei saa.

Naispappeuden vastustajista, näistä "oikeista uskovaisista", jokainen muistaa viitata Raamattuun. Suuresta kirjasta löytyy kappalekaupalla faktaa, joka osoittaa, ettei Mooseksen/Joosuan/Samuelin/Paavalin aikaan naisilla ollut juuri mitään muuta virkaa kuin kokata ja synnyttää. Ja kun oikein ranttaliksi laitettiin, jähmettyä suolapatsaaksi.

Sanotaan siellä muutakin. Itse Herra antaa ohjeita papeille. He eivät saa ajella päätään paljaaksi, eivätkä leikata partaansa sivuilta. Pappi ei saa ottaa vaimokseen neitsyytensä menettänyttä, eikä miehensä hylkäämää naista. Ha-loo, voinko olla varma, että näitä sääntöjä todella noudatetaan? Onko joku taho herkeämättömän valppaana, ettei pääse partakone lipsahtamaan poskien puolelle?

Seurakuntalaiset saattavat odottaa, että kirkko pysyy tekemissään päätöksissä. Jos pappisvirka on avattu naisille, se on avattu kokonaan. Vastustajat voivat järjestää omia naisvapaita toimituksiaan omassa, samanmielisessä joukossaan.

Kirkkoa on joskus verrattu kotiin ja seurakuntaa perheeseen. Kuka haluaa asua kodissa ja kuulua perheeseen, jossa isä saa kohdella äitiä miten haluaa?