Sivun toiminnot

Luut edelleen kateissa

Jeesuksen perhehauta on löytynyt, julistaa elokuvaohjaaja James Cameronin tuottama amerikkalainen dokumentti The Lost Tomb of Jesus. Ja taas maailmalla kohistaan, eikä pelkästään Jeesuksesta, vaan siitä, että dokumentti olettaa davincikoodikohun innoittamana, että haudassa oli myös Jeesuksen vaimo Magdalan Maria ja vieläpä heidän yhteinen lapsensa Juudas.

Dokumenttia ei ainakaan vielä ole esitetty Suomessa, mutta sen oheistuotteena on julkaistu kirja sekä nettisivut osoitteessa www.jesusfamilytomb.com.

Hautakammio löydettiin jo vuonna 1980 rakennustyömaalta Jerusalemista. Se tutkittiin ja sen sisältämät arkut arkistoitiin. Sen jälkeen hautakammion päälle rakennettiin taloja. Jos hauta Jeesuksen olisikin, niin hänen luitaan emme silti saa käsiimme, sillä Israelin arkeologiaviranomaiset hautasivat arkuissa olleet luut Jerusalemin ulkopuolelle.

Haudasta löytyi kymmenen arkkua. Viiteen oli kirjoitettu nimet: Jeesus Joosefinpoika, Maria, Mariamne e Mara, Juudas Jeesuksenpoika, Matteus ja Joose. Kolme oli nimetöntä. Lisäksi yksi arkuista katosi salaperäisesti, mutta vuonna 2002 israelilaiselta antiikkikeräilijältä löytyi arkku, johon on kirjoitettu Jaakob Joosefinpoika, Jeesuksen veli.

Dokumentissa oletetaan, että haudassa olivat Jeesus sekä hänen veljensä Joosef ja Jaakob ja että Mariamne oli itse asiassa Magdalan Maria. Entä sitten Juudas Jeesuksenpoika? Hänen ehdotetaan olleen Jeesuksen ja hänen vaimonsa Magdalan Marian poika. Sen sijaan toinen Maria ei dokumentin mukaan ole Jeesuksen äiti, vaan todennäköisemmin veljen vaimo.

Arkkujen dna-jäänteitä on myös tutkittu. Jostakin syystä dokumentin tekijät ovat etsineet jäänteitä vain Jeesuksen ja Mariamnen arkuista. Tulos on, että he eivät ole sukulaisia keskenään. Tekijöiden johtopäätös on kristallinkirkas: heidän täytyi olla naimisissa keskenään!

Dokumentti ei näytä saavan ystäviä sen enempää tiedeyhteisöstä kuin kristityistäkään. Tiedeyhteisö pitää sitä epäpätevänä ja kristityt eivät halua Jeesuksen hautaa löytää.

Ai miksi? No siksi, että kristityt uskovat, että Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä ja siitä 40 päivän päästä hänet otettiin taivaaseen — ruumiineen. Joten Jeesuksen hautaa saati luita ei pitäisi löytyä mistään.

Dokumentti asettuukin kiinnostavasti Matteuksen evankeliumissa fariseusten valheena esitetyn väitteen kannalle. Sen mukaan opetuslapset veivät Jeesuksen ruumiin haudasta ja hautasivat hänet uudestaan muualle. Tämän haudan dokumentin tekijät uskovat löytäneensä.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...